Avaa modaali kirjautuaksesi sisään tai rekisteröityäksesi jäseneksi
PUMA King on yksi pitkäikäisimmistä mallistoista jalkapalloskenessä ja useampi legenda on vannonut kenkämallin nimiin. Joukkoon sisältyvät entisajan kirkkaimmat tähdet kuten Brasilian Pele, Portugalin Eusebio, Hollannin Johan Cruyff sekä Argentiinan Diego Maradona. Nämä legendat ovat jättäneet jälkensä jalkapallohistoriaan ja lumonneet yleisön sekä EM-kisoissa että MM-kisoissa. Juuri ennen kesän 2016 EM-kisoja, PUMA esittelee perinteisen kenkämallinsa neljässä Limited Edition-värityksessä: Tummansininen, punainen, valkoinen ja vaaleansininen. Jokainen väri kunnioittaa yhtä EM-kisojen isäntäkaupunkia. Tummansininen edustaa Pariisia, punainen Bordeauxia, Valkoinen Lyonia ja viimeisenä vaaleansininen, joka ilmaisee kunnioituksensa Marseillea kohtaan. Pariisi: nykyaikainen ja äärimmäisen monikulttuurinen kaupunki sijaitsee aivan Ranskan sydämessä. Kaupunki on myös väkiluvultaan Ranskan suurin. Pariisi on yksi maailmaan suosituimmista matkustuskohteista, ja syitä tähän ovat sen kuuluisat nähtävyydet kuten Louvre, Notre Dame, Sacre Coeur, Eiffel-torni, Champs-Elysees ja Arc de Triomphe. Kaupunkia pidetään myös muodin pääkaupunkina, ja vuosittain pidettävät Pariisin Muotiviikot ovat aikaa, jolloin kaupunki on erityisen täynnä turisteja, muodikkaita ihmisiä ja julkkiksia. Kaupungin suurin ja kuuluisin jalkapalloseura Paris Saint-Germain pelaa luonnollisesti maan huippuliigaa ja tällä hetkellä joukkue on lyömättömässä iskussa. Pariisilaiset pelaavat kotiottelunsa upealla Parc des Princellä, joka vetää sisälleen 48.712 silmäparia. Stadionilla pelataan neljä lohko-ottelua ja yksi pudotuspeli. Kaupungissa sijaitsee myös Ranskan kansallisstadion - Stade de France. Stadion sijaitsee Pariisin esikaupungissa, ja sen kapasiteetti on vakuuttavat 81.338. Stadionilla tullaan pelaamaan neljä lohkopeliä, kolme pudotuspeliä, yksi semifinaali ja kisojen huipennus - finaali itse. • Osa uniikkia EC 2016 City Packia • Limited edition - Paris Edition • Pehmeä ja joustava nahkapäällinen - Paino: 278 grammaa Kengurunnahkapäällinen Kyseessä ei olisi Puma King, ellei päällinen olisi Premium-tason nahkaa eikä City Pack tee sääntöön poikkeusta. Sileä ja joustava kengurunnahkapäällinen takaa hienostuneen kosketuksen, ensiluokkaisen mukavuuden sekä pitkän käyttöiän. Klassinen kääntöläppä PUMA King Top City Pack sisältää klassisen kengän päälle taitettavan läpän. Läppä peittää nauhat ja saat täten puhtaamman laukaisualustan. Läpän sisäpuolella voit nähdä ikoniset 'mariniére-raidat, päivämäärät ovat EM-kisojen aloitus- ja finaalipäivät, '10.06.16 - 10.07.16'. Tunnetussa pohjaosassa kartiomaiset nappulat pureutuvat tiukasti nurmeen, jolloin liikkeesi kentällä pysyvät hallinnassa. Tämä on oikea valinta sinulle, kun etsit kenkää jossa yhdistyy klassinen mukavuus ja laatu. Paino: 278 grammaa FG-nappuloilla vain luonnonnurmelle
103698 01, 142454, PUMA, Nurmi (FG), Sininen, Jalkapallokengät, Nahka, King, Mukavuus
Olemme täällä auttamassa
Unisport on johtavien brändien valtuutettu jälleenmyyjä
Vertaa Ultimate-, Pro-, Match- ja Play-malleja ja opi, mitä pelitasoja ja budjettia ne vastaavat.
Jokainen alusta tuo ainutlaatuisia haasteita. Oikeiden kenkien valitseminen pelialustalle on siksi avain optimaalisen suorituskyvyn, vammojen ehkäisyn ja kengän pitkäikäisyyden kannalta. Lue eteenpäin nähdäksesi, mitkä jalkapallokengät ovat paras valinta eri pinnoille.
Pelaajatyylit vaihtelevat – ja niin tekevät PUMAn nappiksetkin. Lue alta, sopiiko pelityyliisi parhaiten PUMA FUTURE, ULTRA vai KING.