adidas esittelee Espanjan paidan 2018 MM-kisoihin

06.11.2017

Kirjoittanut: Timo

Joukkueessa on vielä muutamia tärkeitä pelaajia 8 vuoden takaisesta voittajaryhmästä höystettynä nuorilla supertähdillä, jotka ovat valmiina ensimmäiseen MM-turnaukseensa. Nyt adidas liittää joukon yhteen MM-kisapaidalla, johon voit tutustua tarkemmin täältä.

Ensin Saksa varasti maan MM-tittelin ja viime vuonna Portugali siirtyi vallankahvaan hallitsevana Euroopan mestarina. Espanja on silti edelleen varteenotettava finalistimaa ja tulee pelaamaan 2018 Venäjän MM-kisoissa isoin menestysodotuksin. Tänään muiden adidaksen WC18-paitojen myötä myös Espanja on saanut julkistettavakseen uuden paidan.

Jatkuu alapuolella.

World Cup 2018 Espanjan paita edustaa melkein täysin retrotyyliä, joka silti lähestulkoon pursuaa energiaa. Paita tekee kunniaa yhdelle maan kuuluisimmista paidoista ja kyse on Usan '94 kisojen pelipaidasta. Samoja elementtejä on nähtävillä myös nyt kun dynaaminen timanttikuviointi kulkee pitkin paidan molempia sivuja. Tämä eloisa design edustaa nopeutta, energiaa ja tiki taka-pelityyliä, johon Espanjan pelaaminen aina liitetään.

adidas on luonut lukuisia tuotteita ja innovaatioita ja on antanut kädenjälkensä jalkapallomaailman todellisille ikoneille. Haluamme juhlistaa näitä ikoneita ja peilata niitä täten nykypäivään.” - Juergen Rank, Senior Design Director

Voit tilata Espanjan 2018 MM-kisoja varten täältä osoitteessa unisportstore.fi. Paita on ennakkotilattavissa heti.

Tänään on julkistettu useita MM 2018-kisojen pelipaitoja. Voit lukea lisää Argentinasta, Belgiasta ja Saksasta klikkaamalla maan nimeä.