New Balance Furon II | Reagoi ja viimeistele

09.02.2017

Kirjoittanut: Eero

New Balance ei ollut aivan ensimmäinen, joka ponnahti liikkeelle lähtöviivalta liittyen vuoden 2017 uusiin julkaisuihin. Nyt he ovat kuitenkin kirimässä kahdella ripeätahtisella julkaisullaan. Tutustu Furon II -mallin uuteen ja huoliteltuun väritykseen.

New Balancen uusin väritys sisältää oranssin sävyjä, ja kengän englanninkielinen nimi Salmon, eli lohi, ei ehkä täysin vastaa sitä, kuinka hyvältä kenkä todellisuudessa näyttää. Eräällä tavalla Furon II -mallin väritys on samankaltainen kuin uuden Visaro II -mallin väritys, mutta ainoastaan päävärit päittäin käännettynä. On hienoa nähdä, että valmistajat julkaisevat eri malleja yhteensopivin värein. Se antaa kengistä paremman vaikutelman, ja olen varma, että Alvaro Negredon, Jesus Navasin ja Kevin Mirallasin kaltaiset pelaajat ovat pian valmiita tekemään vaikutuksen uusissa kengissään.

Nyt New Balance Furon on brändätty nopeuskengäksi, mutta ei sillä ajatuksella, että nopeus olisi kaikki kaikessa ja paino olisi mahdollisimman alhainen. Se on nopeuskenkä sillä ajatuksella, että se antaa sinulle mahdollisimman hyvät ensimmäiset askeleet vastustajan ohittamiseksi, ja sillä, että ehdit viimeistelemään ennen kuin puolustajat ehtivät huutaa linjamiehelle paitsiota. Furon-pelaajat viimeistelevät maalipaikoista, joita Visaro-pelaajat luovat, ja siten Furonille tärkeitä ominaisuuksia ovat kosketus, viimeistely ja kiihdyttäminen.

Jatkuu alempana...

Mitä New Balance Furon II:n kosketukseen tulee, se on kehittynyt huomattavasti ensimmäisen sukupolven kengästä, ja se voidaan laskea uuden päällisen ansioksi. Siirtyen poispäin "burrito"-istuvuudesta, joka ei aivan täyttänyt odotuksia, ainakaan mukavuuden ja vakauden osalta, New Balance on valinnut virtaviivaisemman istuvuuden ja "Hybrid Mesh" -päällisen. Se on huomattavasti joustavampi vastaten mukavasti jalkasi liikkeisiin, ja antaa tällä tavoin melkein paljasjalkaisen tunteen palloon. Jos epäonnistut ensimmäisessä kosketuksessa näillä kengillä, olemme pahoillamme, mutta et voi siinä tapauksessa syyttää kenkiä.

New Balance on enemmän tai vähemmän nipistänyt ja säätänyt pieniä elementtejä, jotka pidättelivät Furonin ensimmäisen sukupolven kenkää, mutta pitänyt ne asiat, jotka siinä toimivat. Esimerkiksi, ulkopohja ja nappulajärjestelmä ovat pysyneet samoina, ja pohjaosa on juuri niin reagoiva ja aggressiivinen kuin voit kunnon nopeukengältä odottaa. Jos olet etsimässä uutta kenkää, ja pidät itseäsi nopeana ja reagoivana pelaajana, sinun kannattaa antaa New Balance Furon II -kengille mahdollisuus.

Etsitkö New Balance Furon II -jalkapallokenkiä? Ei tarvitse etsiä kauempaa. Täältä löytyy!