Kesän kuumin siirtosaaga on vihdoin ja viimein saatu päätökseen – ja millä tavalla: Gareth Bale on nyt virallisesti Real Madridin pelaaja ja kantaa tästä eteenpäin maailmankuulua valkoista peliasua. Olemme ottaneet walesiläisen upouuden univormun tarkasteltavaksi Unisport Spotlight-sarjassamme, ja pääsetkin nyt ihastelemaan asukokonaisuutta lähietäisyydeltä.

Viimeisimmässä Unisport Spotlightissa keskityimme Ronaldoon ja Iscoon. Ennen Balen saapumista Madridiin, Ronaldo hallitsi ylivoimaisesti maailman kalliimaan pelaajan titteliä, ja myös Isco oli antanut oman mausteensa kesän siirtomarkkinoihin. Mielestämme tässä vaiheessa onkin täysin oikeutettua kääntää valokeila kohti Real Madridin tuoretta tähtihankintaa Gareth Balea.

Haluatko tarkastella lähemmin Gareth Balen tulevaa varustusta Real Madridin pelaajana? Klikkaa tästä ja vieraile kampanjasivustollamme

Gareth Balella on tuskin minkäänlaisia ongelmia sopeutua uuteen peliasuunsa 'Kuninkaallisten' riveissä, sillä hän tottui pelaamaan valkoisessa pelipaidassa jo Tottenhamin vuosinaan – toisaalta, pieni valmistautuminen olisi tuskin pahitteeksi, sillä jo kauan ennen walesin ihmepojan saapumista seuraan, Madridin legendaarista valkopaitaa on ehtinyt kantaa erittäin nimekäs joukko maailman suurimpia jalkapallotähtiä.

Numero 11 selässään, Bale tulee takuuvarmasti aiheuttamaan puolustajille päänvaivaa niin Espanjan kuin Euroopankin kentillä – viilettäen kentän laidoilla tyylikkäässä ja äärettömän yksinkertaisessa valkopaidassaan, jota me kaikki rakastamme.

Toinen pelipaita, jonka tulemme näkemään Balen yllä, on Real Madridin upea vieraspaita, joka on valmistettu mielenkiintosesta ja muodikkaasta sinisestä väristä. Paidan pinta muistuttaa tunnultaan puuvillaa, ja Unisportstoren toimistollamme olemmekin lähes yksimielisesti valmiita lisäämään kyseisen vieraspaidan kesän ehdottomiin hitteihin. Uskomme samalla, että Gareth Bale on enemmän kuin tyytyväinen pukiessaan tämän kaunokaisen ylleen.

Real, Madrid, Real Madrid, Gareth Bale, Gareth, Bale, Tottenham, Adidas, F50, Adizero, 11, transfer, world record, record, million, billion, rich, football, footballer, soccer, spain, Spain, Madridista, Wales, unisport, unisportstore, money

Yksi kesän kohutuimmista siirroista on vihdoin nähnyt päivänvalon, ja Bale voikin tästä eteenpäin kutsua itseään maailman kalliimmaksi jalkapalloilijaksi – Real Madridin hallitessa kyseisen listan ensimmäistä, toista ja kolmatta sijaa. Mikä on mielipiteesi Balen siirrosta, ja tuleeko hän vastaamaan hurjan hintalapun vastaamiin odotuksiin? Osallistu keskusteluun joko alla olevassa laatikossa tai Facebookissa ja Twitterissä