Samba Pack, Earth Pack, Battle Pack, Crazylight Pack ja Supernatural Pack. F50 Adizeron vuosi on ollut kiireinen ja olemmekin saaneet nauttia Adizerosta monessa eri väreissä. Vuosi on lopuillaan ja nyt on aika jättää mahdollisimman näkyvä jälki vuoteen 2014. Hunt Series on adidaksen mieleenpainuvin mallisto tälle vuodelle.

Vuosi 2014 on osoittanut että adidas on valovuosia edellä muita höyhensarjan kengissä. Crazylight Pack malliston myötä ero kasvoi entisestään. Adidaksen vuosi on ollut täynnä riskejä, sillä se on julkaissut rohkeita ja räväyttäviä malleja ja nyt sarjaan on taas tullut yksi lisää.

adidas F50 Adizeron Hunt Series:n myötä adidas ei ole pelkästään onnistunut luomaan massasta erottuvan kengän päiväsaikaan vaan se myös loistaa pimeässä. Erikoisvalmistetun materiaalin ansiosta adidas on onnistunut luomaan itsestäänvalaisevan päällisen, joka luo ainutlaatuisen tehosteen kengälle.

Tehosteen toiminnallisuus ei välttämättä ole täysin selvä, mutta konsepti ja toteutus on loistava. Olemme itse testanneet asettaa kengän kirkkaalle valolle muutaman minuutin ajan, jonka jälkeen katkaisimme valot ja täytyy myöntää että adidas on todella onnistunut tehosteen luomisessa. Nostamme hattua adidaksen suunnittelutiimille.

Adidas olettaa että suurin osa heidän F50-pelaajistaan kuten Bale, Robben ja James tulevat pelaamaan Hunt Series -mallilla kun he palaavat maajoukkuetauoltaan. Odotamme innolla näkevämme kengän tositoimissa euroopan kentillä ja vaikka areenat ovatkin valaistuja niin kenkä ei ole hassumpi silloinkaan...

Nopeus on tietenkin ensimmäinen asia joka tulee mieleen kun kyseessä on F50 Adizero. F50 Adizeron esikuva on luonnollisesti Messi, joka on vähintäänkin vakuuttava kasvo mallistolle. Adizeron on kenkä nopealle pelaajalle joka ei menetä pallohallintaa kovassakaan vauhdissa. Hybridtouch on yksi teknologoista, joka mahdollistaa juuri kovan vauhdin täydellä kontrollilla. Kengän keveys on suurilta osin SprintFrame-pohjan ansiota, joka on rakennettu samalla konseptilla kuin sillat, eli kantavuus suhteessa painoon on ilmiömäinen.

Jos rakastat huomion keksipisteenä olemista, silloin Hunt Series kengät ovat juuri sinua varten. Riippumatta valaiseeko päivänvalo vai onko täysin pimeää, niin F50 Adizero kiinnittää kaiken huomion itseensä. Eikä F50 Adizeron asema markkinoiden parhaan kenkänä pahenna asiaa, vai mitä?

Hunt Series myötä adidas antaa uuden syyn pelata jalkapalloa pimeydessä. Se ei kenties ole helppoa eikä hienoa, mutta kengät ainakin valaisevat huoneen. Joka tapauksessa me ainakin pidämme tästä tehosteesta, mutta mitä mieltä sinä olet?