Adidas on julkaissut tähän asti uuden X-kenkänsä monissa erilaisissa versiossa, missä jokaisessa neon, musta sekä harmaa ovat olleet dominoivia värejä. Nyt tämä kuitenkin muuttuu, ja adidakselta on tulossa jotain täysin uutta. Esittelyssä Eskolaite X15...

Kengän ulkonäkö tulee varmasti saamaan huomiota, mutta juuri tästä X15 -pelaajissa on kyse. Gareth Bale, Luis Suarez ja kumppanit ovat pelaajia, jotka tekevät odottamattiomia asioita, saavat ihmiset pois istumapaikoiltaan sekä aiheuttavat kaaosta vastustajien puolustuksessa.

Itse pidin varsinkin X-mallin toisesta sekä kolmannesta versiosta, mutta pakko myöntää että tämä uusin versio ei ole ollenkaan mieleeni. Emme ole vielä nähneet kenkiä tositoimissa, milloin ne voisivat näyttää hienoilta. Olen kuitenkin pitänyt kenkiä kädessäni, eivätkä ne saaneet minua vakuuttuneeksi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, äläkä anna sen vaikuttaa sinuun jos pidät hieman rohkeammista futiskengistä.

adidas X15 Eskolaite -kengät löydät täältä - vain 200€

Harjoituskaudella näimme pelaajien jaloissa pääsääntöisesti ensimmäisenä julkaistua X15 -versiota, mutta uskon että Eskolite Packin julkaisun myötä, tulemme näkemään vaihtelua suurimpien tähtien kengissä. Tuletko sinä liittymään heihin?

Itse henkilökohtaisesti en ole adidaksen uuden X15 Eskolite Packin fani, mutta olen kuitenkin kuullut täällä Unisportin toimistossa keskustelua kengästä, ja joidenkin mielestä se on jopa hienoin tähän asti. Mitä mieltä itse olet kengästä? Jaa ajatuksesi kanssamme alapuolella näkyvään kommenttikenttään.