Kevin Hart ja David Beckham esiintyvät ja tutustuvat toisiinsa uudessa ja loistavassa H&M:n mainoksessa taka-ajatuksenaan että Hart tulisi esittämään Beckhamia tulevassa elokuvassaan (ei oikeasti tulossa, valitettavasti). Katso video, missä varsin kärsivällinen Beckham joutuu Hartin kepposten kohteeksi.

Kuten todettua, emme varmaankaan tule todistamaan David Beckham-leffaa ja vaikka tulisimme, on suuri epäilys että Hart olisi sen päätähti. He eivät varsinaisesti ole samasta puusta veistettyjä, mikä toisaalta tekee mainoksesta viihdyttävän kaikessa koomisuudessaan.

Hilpeitä kohokohtia mainoksessa riittää, etenkin Hartin yrittäessä parhaansa mukaan eläytyä Beckhamin rooliin. Jääkylpy ei todellakaan näyttänyt olevan koomikkona tunnetun Kevin Hartin mielipuuhaa.

Uusi video on ehdottomasti katsomisen arvoinen meille jalkapallofaneille ja on aina hienopa päästä seuraamaan mitä David Beckhamin kaltaisille legendoille kuuluu peliuran jälkeen. Kunnia kuvista menee @kevinhart4real ja @davidbeckham Instagram-tileille. Mikä sinusta oli videon paras kohta?