Vuoden 1966 maailmanmestaruuden jälkeen Englannin kannattajilla ei ole suoranaisesti ollut helppoa. Valtavat odotukset, joskus perusteltuja, usein eivät niinkään, ovat seuranneet maajoukkuetta yhä uudelleen ja uudelleen. 5. joulukuuta 2009 oli tälle todellinen ruumiillistuma!

Kun Etelä Afrikan 2010 MM-kisojen lohkoarvonta suoritettiin, Englannissa oltiin täydessä hurmiossa. The Sun-tabloidi ei uskonut jinxauksen uhkaan, vaan arvontaa seuraavana päivänä lehden etusivulla komeili vähintäänkin rohkea EASY-teksti, jota seurasi lause ”Paras englantilaisryhmä sitten Beatlesin”. Vaikka sanaleikeillä pelaaminen kuuluu medioiden työnkuvaan (niin kuin meidänkin) niin tällä kertaa hehkutukset tulivat rankasti vastapalloon.

Myönnettäköön, asiat olisivat voineet mennä toisin, jos Frank Lampardilta ei olisi ryöstetty maalia Saksaa vastaan neljännesvälierässä, mutta tämä ei poista sitä faktaa, että Englannin tähtisikermän pelaaminen oli kamalaa kuraa kisojen alusta loppuun.

Kaksi tasapeliä, yksi voitto ja maaliero 2-1 toi kakkospaikan alkulohkossa, mikä tiesi Saksan kohtaamista heti ensimmäisessä jatkopelissä. Joukkue revittiin kappaleiksi ja epäilen, että emme tule näkemään vastaavia kukkoilevia artikkeleita 2016 EM-kisojen alkulohkojen arvonnan jälkeen.

The Sun oli turhan hätäinen liipasimen kanssa, kun Englannin tie kohti kisamenestystä julistettiin helpoksi. Se pistää miettimään saapuuko jalkapallo koskaan kotiin?