Viime vuoden loppua kohti esittelimme muutaman merkittävän jalkapallokenkien keräilijän, jotka antoivat meille syvällisen katsauksen omiin kenkäkokoelmiinsa. Olemme nyt valmiita tuomaan sarjan vuoden 2016 puolelle Unisportin oman kenkäfriikin, Niclien, kanssa. Lue miten hänen kokoelmansa sai alkunsa ja kehittyi tähän päivään asti.

Milloin ja miksi aloit keräämään jalkapallokenkiä?

Siitä lähtien kun aloitin jalkapallon peluun, kengät ovat olleet tärkein osa lajia. Muistan menneeni aina koulun jälkeen ja viikonloppuisin urheilukauppoihin vain katselemaan, tunnustelemaan ja kokeilemaan uusia kenkiä. Varsinainen keräily alkoi kuitenkin 2008. Sydänvaivojen takia jouduin lopettamaan pelaamisen ja koska olin kuitenkin niin kiintynyt jalkapallokenkiin, antoi se hyvän keinon pysyä lajin parissa. Kaikki alkoi Nike Mercurial SL Carbonista.

Onko kunnianhimosi kenkien keräilyä kohtaan muuttunut vuosien varrella?

Kyllä, on. Alkuvuosina pyrin vain kasvattamaan kokoelman mahdollisimman isoksi sisältäen kaikenlaisia kenkiä. Mutta parin viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt kaventamaan kokoelmaa ja saamaan haltuun ainoastaan harvinaisia ja uniikkeja kenkiä. Kyse ei ole vain määrästä vaan myös laadusta.

Mikä on kokoelmasi lempikenkä?

Tähän on helppo vastata. Vaikka pidän eri prototyypeistani paljon, Mercurial SL Carbon on melkein liian hyvää ollakseen totta. Se hiilen ja pinkin swooshin yhdistelmä. Vau...

Mihin sijoitat kaikki kenkäsi?

Pidän niitä itse asiassa olohuoneeni hyllyssä. Kokoelma on tosin kasvanut hyllystä ulos, joten saatan tarvita toisen vastaavan. Katsotaan mitä mieltä tyttöystäväni on siitä...

Minkä tyyppisiä kenkiä erityisesti suosit ja miksi?

Intohimoni julkaisemattomiin prototyyppeihin, keräilyeriin ja esittelylaatikoihin on kasvanut paljon. Tiedät että kenkiä ei koskaan tuotu markinoille ja useimmiten erät ovat vieläkin rajoitetumpia ja pienempiä kuin tyypilliset ”limited edition”-erät. Esimerkiksi Nike Mercurial CR7 Galaxy Sample-mallissa Swoosh-logo oli alun perin krominvärisenä. Kun kengät tuotiin markkinoille, niissä oli standardi himmeäpintainen hopeinen logo. Valitettavasti on erittäin vaikeaa päästä käsiksi tämäntyyppisiin kenkiin, joten niitä pitää todella metsästää.

Onko sinulla mitään hauskoja tarinoita jostain tietyistä kengistä tai muuta aiheeseen liittyvää jaettavana?

Kyllä, tilasin itse asiassa ensimmäiset Nike Mercurial Vapor IX CR7 Limited Edition-kengät Unisportilta. Noin vuotta aikaisemmin kuin aloin työskennellä täällä. Tämä voi kuulostaa vähän halvalta, mutta koska Unisportilla oli niin nopea toimitus, olin ensimmäisten joukossa maailmassa saadessani kengät ja tämä oli aika siistiä. Jos käännämme asiat toisin päin, haluaisin kuulla tarinan mystisten Nike prototyyppieni ympäriltä, mutta en tiedä kuka sen voisi kertoa, haha.

Prototyyppeja, rajallisia eriä ja ainutlaatuisia näytteilleasettajia – Niclaksella on näitä paljon! Muistakaa seurata hänen kasvavaa kokoelmaansa Instagramissa. Alias on @niclie.