Tänä päivänä, vuonna 2010, Fifa paljasti kaksi seuraavaa MM-kisaisäntää, 2014 Brasilian MM-kisojen jatkeeksi. Iso joukko ihmisiä oli hämmentyneitä Venäjän valinnasta järjestämään vuoden 2018 MM-kisat, mutta isompi shokki oli vasta tuloillaan kun Qatar voitti kisan MM-isännyydestä vuodelle 2022.

Mitä tämä oikeastaan tarkoittaisi? Qatarissa lämpötila kohoaa usein 40 asteeseen kesällä. Miten siis olisi inhimillisesti mahdollista pelata sellaisessa kuumuudessa? Qayar ehdotti viiden ilmastoidun stadionin rakentamista, joissa ilman lämpötila saadaan laskettua järkeviin lukuihin ja kuumuus työnnettyä rannikolle. Tämä ehdotus ei ottanut kuitenkaan huomioon, että verrattain pieni maa tulisi isännöimään myös tuhansia ulkomaisia turisteja, jotka eivät mitenkään pystyisi sopeutumaan näännyttävään ilmastoon. Tämän jälkeen päätettiin vähintäänkin kiistanalaisissa olosuhteissa, että vuoden 2022 MM-kisat pelattaisiin marras-joulukuussa.

Qatar päihitti, ja ollaanpa rehellisiä, huomattavasti sopivampia järjestäjämaita kuten USA:n, Australian ja Japanin, joten korruptiosyytökset eivät varsinaisesti vähentyneet 2.12.2010 jälkeen. Yhtä kaikki, päätös pitää: Qatar järjestää MM-kisat 7 vuoden päästä ja ne pidetään talvella.

En oikein tiedä mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Tavallaan odotan innolla uusia talvikisoja, mutta toisaalta MM-kisat ovat aina kuuluneet kesään ja vaikea kuvitella että asiat olivat jossain vaiheesa päälaellaan. Mitä mieltä te olette koko sotkusta?