Katujen herruudesta taistelevat tällä hetkellä kaksi jättiläistä. Kyseessä ovat tottakai Nike ja adidas. Nike potkaisi kisan käyntiin viime vuonna julkaisemalla FC247-malliston, mikä vaihtui nopeasti nimeen FootballX. Adidas ei tässä kohtaa jäänyt maahan makaamaan, vaan lähti rohkeasti kisaan mukaan Cage-mallistollansa. Nyt tämä on saanut jatkoa, sillä merkki on juuri esittelyt uuden City Packin.

Hackney, London, Brooklyn, New York and Kreuzberg ja Berlin. Nämä kaupungit toimivat inspiraationa adidaksen uudessa City Packissa. Kenkien ulkonöissä yhdistyy kaupunkielämä tyylikkäällä tavalla, ja sinun tarvitsee vain valita, kontrolloitko katupelejä ACE-mallilla vai luotko odottamattomia hyökkäyksiä X-kengillä.

Kenkien ulkonäöt saavat siis inspiraationsa muutamalta maailman trendikkäimmältä kaupungilta. Lähiaikoina muodista on tullut suuri tekijä jalkapallokengissä, mikä tarkoittaa että nykypäivänä yhä useammat ja useammat kiinnittävät huomiota siihen, miltä he näyttävät pelatessaan nurmella, asfaltilla tai oikeastaan missä tahansa. Itse pidän varsinkin Kreuzberg-designista. Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että kengissä olisi voitu käyttää hieman enemmän erilaisia kuvioita. Nyt kengät ovat hippasen liian hienovaraisia minun makuuni...

Kenkien teknisiin ominaisuuksiin on myös tehty hieman muutoksia. Molemmissa malleissa on uudet päälliset, jotka soveltuvat paremmin koville alustoille. Ace-mallin etuosassa käytetään kudottua materiaalia, mikä vaimentaa kosketusta palloon, ja täten sopii erinoamisesti Ace-kengän luonteeseen. X-malli on taas varustettu hieman perinteisemmällä mikrokuitupäällisellä, mikä tuo käyttäjälleen nopeutta ja energiaa.

City Pack on adidaksen viimeisin lisäys heidän katukenkävalikoimaansa. Uusilla X sekä Ace -malleilla adidas on onnistunut tuomaan hieman tavallista enemmän muotia sekä trendikkyyttä jalkapallokentille. Nikellä tämän hoitaa Nike F.C. -mallisto, mutta ilman kenkiä. Kuka tietää, ehkä adidias on luomassa heidän omaa klubiaan - FC adidas?