Kangaspäällisten vallankumous on ovella! Nykypäivänä kudottujen materiaalien käyttö on muotia, ja vaikka teknologia on jo saapunut, se tulee varmasti olemaan myös osa tulevaisuuden jalkapallokenkiä. Adidas on ollut eturintamassa kehittämässä kyseisiä kenkiä, ja sen jälkeen kun pääsimme käsiksi Primeknit FS -kengän konseptiversioon, ajattelimme että tässä kohtaa olisi hyvä käydä läpi Primeknit-kenkien historia tähän asti...

Kysymättäkin on selvää, että shown varastaa huikea Primeknit FS -kenkä. Kyllä, se joka erottuu selvästi kuvista. FS-mallissa kaulus jatkuu pelisukan tapaisesti erittäin ylös, mutta uskomme kuitenkin että emme tule näkemään kenkää tulevaisuudessa juuri tässä muodossa. Kengästä on julkaistu ainoastaan konseptiversio, mikä antaa meille katsauksen siitä, kuinka pitkälle meillä on mahdollisuus mennä.

Jo ennen FS-kengän konseptia, Primeknit F50 Samba esiteltiin yleisölle adidaksen vallankumouksellisessa kangaspäällisessä. Kenkä esiteltiin taannoisen Samba Packin yhteydessä, minkä tuomat upeat värit nostivat Primeknit-designin vahvasti esiin. Luiz Suarez oli ainut pelaaja joka pääsi pelaamaan kengillä, ja itseasiassa hänkin pelasi kengillä vain yhden ottelun. Hän kuitenkin onnistui maalinteossa, joten ilmeisesti yksi maali yhdessä pelissä on kiitettävä tulos.

Viime keväänä ensimmäistä F50 Primeknit-kenkää seurasi uusi 2.0 -versio. Se ei näyttänyt alkuunkaan samalta kuin ensimmäinen versio, minkä takia sitä voitiin pitää ainoastaan keräilytuotteena. Primeknit 2.0 oli kivenkova pelikenkä, ja pääsimmekin näkemään sitä toiminnassa monien tähtien jaloissa. Itse olen kokeillut kenkiä, ja voin kertoa että ne ovat käsittämättömän mukavat. Kengät olivat myös osa adidaksen Limited Collectionia, ja tämän takia niitä valmistettiin maailmanlaajuisesti vain 10.000 paria.

Pikakelaus tämän viikon alkuun, milloin adidaksen Limited Collection sai kaksi uutta jäsentä. 2.0 -version esittelyn jälkeen, adidas aloitti jalkapallovallankumouksen, ja korvasi lähes kaikki vanhat kenkämallinsa uusilla X15 sekä Ace15 -malleilla. Nyt myös nämä kengät ovat saaneet Primeknit-käsittelyn, ja tulos on vakuuttava.

Uudet X15 sekä Ace Primeknit kengät löydät täältä

X15 sekä Ace15 ovat ehkä uusimmat tulokkaat Primeknit-perheeseen, mutta tuskin viimeiset. FS-konsepti todistaa meille, että adidas pyrkii jatkuvasti kehittämään ja luomaan uusia innovaatiota, joten kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Löytyykö sinulta yhtään Primeknit Limited Edition kenkiä kodistasi?