Aikaisemmin tällä viikolla Umbro esitteli uusimman väripäivityksen uudelle kaudelle, mikä todellakin erottuu vanhemmista malleista. Uusi UX-2 ei ole myöskään poikkeus, ja kenkä on saanut oranssin värin, jonka myötä Mix Diskerud sekä muut Umbron kontrollivat pelaajat saavat kenkiinsä ulkonäön jonka he tarvitsevat.

Uusien väripäivitysten myötä, olen alkanut pitämään Umbron kengistä. Kengissä yhdistyy upealla tavalla laatu sekä käsityötaito. Mallien aikaisemmat väritykset ovat olleet suoraan sanottuna melko tylsiä, ja viime kuukaisien aikana kenkiä on julkaistu pääsääntöisesti mustana ja valkoisena.

Tämä on kuitenkin nyt ohi, ja Umbro päättänyt lisätä UX-2 -malliin silmäänpistävän ulkonön, joka on tyypillistä varsinkin tämän hetken suurimmille brändeille kuten Nikelle ja Adidakselle. Jos minulta kysytään, Umbro on onnistunut tässä erittäin kiitettävästi uudella tulisella oranssilla värityksellä.

Uusi Umbro UX-2 on jo saapunut varastoomme, ja löydät sen täältä.

Väri vie minut takaisin nuoruusvuosilleni. Noin 10 vuotta sitten mustien kenkien suosio alkoi pikkuhiljaa hiipua, mutta todella rohkeat värit olivat taas hieman liikaa. Tällöin ihmiset alkoivat suosia punaista sekä tumman oranssia väriä, mitä nyt näemme UX-2 -kengässä. Jostai syystä punainen väri tekee kengästä tyylikkään sekä klassisen, mutta kuitenkin hieman rohkeamman kuin vain normaali musta kenkä.

Voi olla että olen ainoa kenestä tuntuu tältä, mutta minusta se on loistava tapa kuvailla Umbron uutta UX-2 -kenkää. Klassinen, mutta ripaus myös hohtoa. Mitä mieltä sinä olet Umbron uutuudesta? Pidätkö oranssista väristä?