Manchester Unitedin sekä Niken välinen yhteistyö on lähenemässä loppuaan. 1. päivä elokuuta 2015, seuran sekä merkin välinen sopimus loppuu virallisesti, ja tulevaisuussa adidas on vastuussta Red Devilsien pelipaidoista. Tämän takia ajattelimme että nyt olisi oikea aika käydä läpi Niken valmistamat paidat Manchester Unitedille vuosien varrelta.

2002-2004

Vuonna 2002 Nike otti Umbron paikan seuran sponsorina, ja he saivatkin vauhdikkaan lähdön, kun joukkue onnistui voittamaan Valioliigan mestaruuden heti ensimmäisellä kaudella. Toki on lähes mahdotonta menestyä huonosti huippujoukkueen kuten Manun sponsorina, mutta hieno suoritus jokatapauksessa. Myös Cristiano Ronaldo pelasi debyyttinsä kyseinen paita yllään, ja täten se käynnisti uuden kultakauden.

2004-2007

Pikakelaus vuoden 2004 -pelipaitaan, jossa Nike käytti kokonaan uutta ulkonäköä, mutta paita jäi silti hieman vaisuksi. Tämän takia jatkakaamme vuoteen 2006, jolloin seuran paita muuttui paljon mielenkiintoisemmaksi. Kauden 2006/07 paita erottui selvästi edellisistä paidoista. Paidassa käytettiin nimittäin täysin ainulaatuista designia, mikä todellakin onnistui kiinnittämään huomiota. Silti paita onnistuttiin pitämään klassisen tyylikkäänä, ja United onnistuikin nappaanaan liigamestaruuden paidan myötä.

2007-2009

Takaisin perinteisemään paitaan, ja vaikka siinä paidassa ei juurikaan ollut mitään ihmeellistä, pidetään sitä yhtenä ikimuistoisimmasta paidasta Unitedin historiassa. Manchester United onnistui nimittäin voittamaan kaiken mahdollisen kyseisenä vuotena. 10.2.2008, juuri ennen 150. Manchesterin derbyä, näimme ehkä kaikkien aikojen tärkeimmän Unitedin pelipaidan, mikä kunnoitti Munchen lento-onnettomuutta. Paita oli tällöin täysin vapaa sponsoreista, ja vain pelaajien numerot olivat painettu paitojen takapuolelle. Paita ei pelkästään näyttänyt hyvältä, vaan se oli myös erittäin upea kunnianosoitus.

2009-2012

Kaudella 2009-10 Nike palasi takaisin puna/musta/valko -ulkonäköön, mikä otettiin vastaan erittäin hyvillä mielin. Mustaa väriä ei ollut käytetty paidoissa sitten vuoden 2002, ja paluu oli erittäin tervetullut. Seuraavien kausien pelipaidat noudattivat pääsääntöisesti tätä ulkonäöä, ja kun puhumme joukkueesta kuten Manchester United, myös palkintoja sateli näiden vuosien varrella.

2012-2015

Nämä vuodet vievät meidät lähelle Manun nykyistä kotipaitaa, ja ne sisälsivät kolme varsin erilaista mallia. Ensimmäisen näistä jakoi mielipiteitä, ja kun toiset rakastivat sitä, toiset taas olisivat voinut käyttää sitä piknikillä alustanaan. Pakko myöntää että itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Tästä jatkamme kauden 2013/14 paitaan, joka oli rehellisesti sanottuna ihan okei. Kaudesta jäi kuitenkin paha maku suuhun, kun Manchester Unitedin tällöinen valmentaja Dadid Moyes epäonnistui täydellisesti tehtävässään, ja Manu kömpi lähes koko kauden liigan pohjalla.

Kauden 2014/15 paita oli taas tyylikäs, ja samalla hieno lopetus Niken sekä Manchester Unitedin pitkälle yhteistyölle. Nike on valmistanut vuosien varrella joukkueelle tyylikkäitä paitoja, mutta myös epäonnistumisia on nähty. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä adidas tuo joukkueelle tulevalle kaudelle. Mistä yläpulella näkyvistä Unitedin paidasta sinä pidät eniten?