Nike FootballX perhe kasvoi viime viikolla uudella jäsenellä, HypervenomX:lla. Keskityimme lähinnä Proximoon avajaisviikolla, mutta HypervenomX:lla on toki muutakin tarjottavaa kuin vain yksi malli. Kaikki eivät pidä Niken Dynamic Fit Collarista, ja heille vaihtoehtona onkin Finale.

Nike Finalen tarina alkoi jo kauan ennen FootballX:n tarinaa. Oikeastaan se oli malli joka toimi perustana Niken sisäpeli- ja katupelikengille. Sittemmin Finale on kehittynyt moneen suuntaan ja tulee nykyään kahtena versiona: MercurialX Finalena ja nyt HypervenomX Finalena.

Hypervenom malliston löydät täältä

HypervenomX Finale on lähtökohdiltaan kehitetty samalla tavalla kuin HypervenomX Proximokin, mutta pienillä muutoksilla. Proximossa on sama NikeSkin päällinen kuin Phantom II -kengässäkin, mutta Finalessa taas on sama päällinen kuin ensimmäisen sukupolven Hypervenomissa. Päällinen ja Dynamic Fit Collarin puuttuminen ovatkin suurimmat erot Proximon ja Finalen välillä.

Samankaltaisuuksia onkin sitten enemmän. Nike on käyttänyt Flywire -teknologiaa myös Finalessa, kuten myös Phylon välipohjaa. Nämä ovat samat sekä Proximossa että Finalessa. Periaatteessa Finale on siis erinomainen vaihtoehto pelaajalle, joka ei pidä Dynamic Fit -sukkaosasta. Ja kyllä, Finale on tarjolla sekä IC (sisäpeli) että TF (tekonurmi, hiekka) mallina.

Oletko todellinen Hypervenom -fani ja rakastat katujalkapalloa? Siinä tapauksessa HypervenomX on kenkä sinulle. Kysymys kuuluukin, valitsetko Finalen vai Proximon? Valinta on sinun.