Meidän ei edes tarvitse kertoa kuinka iso asia jalkapallo on Brasiliassa. Varsinkin Brasilian suurimmassa kaupungissa Rio De Jainerossa, jalkapallokulttuuri kukoistaa päivästä toiseen. Lapset syntyvät pallo jaloissaan, ja he käyttävät kaiken aikansa tämän kauniin lajin parissa

Nike on lähiaikoina matkustellut ympäri Etelä-Amerikkaa, ja päättänyt tutkia ennen kesän Copa America -kisoja eri maiden pienpelikulttuuria. Brasilialaisten intohimoa tätä lajia kohtaan ei voi kiistää, ja heille jalkapallo merkitsee paljon muutakin kuin vain pelistä aiheutunutta iloa.

Paikalliset lapset oppivat jalkapallon pelaamisen lähes varhaisemassa iässä kuin puhumisen, ja tämän myötä he oppivat erittäin nuorena asoita, joita normaali lapsi oppisi vasta myöhemmin. Jalkapallo yhdistää ihmisiä sekä kehittää sosiaalisia taitoja, joiden avulla lapset valmistuvat aikuiselämään erittäin nopeasti.

Rio de Janeiro on täynnä pienkenttiä, ja ne ovat toiminnassa lähes 24/7. Pelien vapaa sekä rento ilmapiiri luo erinomaisen mahdollisuuden kehittää taitojasi sekä nostaa nimeäsi esille. Toisin sanoen kentät ovat tehtaita, joista jatkuvalla syötöllä nousee erityisen taitavia brasilialaisia junioreita maailman huipulle.

Yksi kuuluisimmista brasilialaisista pelaajista on Ronaldinho. Hänen näkemyksensä katujalkapallosta on sama kuin miljoonilla brasilialaisilla junnuilla, kun he pyrkivät kehittymään niin pelaajina kuin myös ihmisinä.

Kun olin nuori, pallo oli mukanani joka paikassa, ja jalkapallo oli aina ensimmäinen sekä viimeinen asia mielessäni. Pelaaminen kaduilla on hauskaa, mutta siellä myös oppii käyttämään palloa tehokkaasti. Kun tilaa on vähän, on pakko olla luova pallon kanssa." - Ronaldinho.

Kaikista brasilialaisista ei tule samanlaista supertähteä kuten Ronaldinho, mutta asiat mitä jalkapallo tuo mukanaan sekä opettaa paikallisille junioreille, tulevat olemaan hyödyksi myös muilla elämän osa-alueilla. Loppujen lopuksi, onni suosii rohkeaa.

Riossa kaikki rakastavat jalkapalloa, ja tästä käytetään sanaa "Mutirão", mikä tarkoittaa yhteistä toimintaa. Nuoret futarit toimivat ryhminä, ja yhteenkuuluvaisuuden tuoman tunteen avulla he pääsevät eteenpäin elämässään. Tuntuuko sinusta samalta kun pelaat pienkentillä kavereidesi kanssa?