Mestareiden Liiga pyörähtää pudotuspelien osalta tänään käyntiin. Hyvä päivä siis, mutta ei tässä vielä kaikki. Lisäksi adidas antoi meille maistiaisen heidän Gameday + -sarjastaan. Ääneen pääsivät There Will Be Haters -pelaajat, Gary Cahill sekä Alexander Frei. Lisäksi keskustelua käytiin uudesta Finale Berlin -pallosta. Joten ei muuta kuin bon appetit!

Koko kauden ajan olemme saaneet seurata Gameday+ -sarjaa, jonka mukana olemme päässeet kameroiden taakse ja tapaamaan Mestareiden liigan supertähtiä. Pudotuspelivaihe ei tee poikkeusta ja tänään pääsemme seuraamaan There Will Be Haters -kampanjaa sekä keskustelemaan Chelsean Cahillin sekä Baselin Frein kanssa.

Laita vihaajat solmuun adidas F50 adizeron avulla. - vain 189€

Samalla adidas tottakai esittelee hieman uutta Finale Berlin palloaan, joka on virallinen ottelupallo lopuissa mestareiden liigan otteluissa - ja tietysti myös finaalissa, joka pelataan Berliinin olympiastadionilla.

Lisäksi pääset kuulemaan kuinka Messi, Bale, Suarez, James ja Benzema käsittelevät negatiivisuutta - Bale kertoi jatkavansa vastustajiensa haastamista ja toivovansa heidän lopettavan potkimisen jossain vaiheessa. Mielenkiintoinen silmäys huippupelaajan psyykkeeseen...

Löydät adidaksen There Will Be Haters -kengät täältä.

ALT_TAG

Oletko innoissasi kun Mestareiden Liiga jatkuu? Jaa ilosi #unisportlife -tägillä Instagramissa tai lähetä snappi meille unisportlife ja näytä miten sinä seuraat pelejä. Merkitse myös kalenteriisi 6. kesäkuuta - silloin pelataan finaali. Hyvää Mestareiden Liiga iltaa!