Tämän vuoden jalkapallokenkien ulkomuoto keskittyi yhteen tapahtumaan, vain yhteen: Brasilian MM-kisoihin. Ja kun kisojen isäntämaa on niinkin värikäs, täytyy myös pelaajien kenkien olla erittäin räväköitä ja värikkäitä. MM-kisat ovat kuitenkin nyt ohi, ja Niken mielestä oli vuoro pienelle muutokselle. Näinpä meille esiteltiin Black Pack. Löydät tästä mallistosta kaiken tarvittavan tiedo, juuri tästä!

Musta on uusi musta. Tämän periaatteen myötä Niken suunnittelutiimi loi tämän ensimmäisen MM-kisojen jälkeisen malliston. Black Pack on itseasiassa vanha konsepti joka näki päivänvalon ensi kertaa noin vuosi sitten. Silloin sitä kutsuttiin nimellä Stealth Pack. Tuo mallisto osoittautui erittäin suosituksi ja ehkäpä juuri sen takia Nike päätti luoda sille henkisen seuraajan.

Ja kuten vuosi sitten, tämä kokomusta designi koskee jokaista Niken nykyistä mallistoa. Yksi asia joka on muuttunut, on itse kengät. Viime vuonna sanoimme hyvästit iki suositulle CTR360 Maestri lll mallistolle Tämä teki tilaa kahdelle uudelle kengälle, sekä yhdelle muodonmuutokselle.

Tämän Black Pack-malliston myötä Nike piti kuitenkin kengissä kaksi väriä jotka ovat vallinneet niiden designeja MM-kisojen ajan. Mercurial Superfly:stä ja Hypervenomista kuitenkin näkee Hyper Punch-värityksen jälkiä. Magista sekä Tiempo-kenkien neon keltainen väri löytyy myös näistä kahdesta kengästä jotka nähtiin MM-viheriöillä.

Kun kenkä, jonka nimi on Tiempo, ja se saa täysmustan värityksen, kyseessä on silloin todella erityinen kenkä. Tiempo on Niken vanhin mallisto joka syntyi vuonna 1994, jolloin jopa kymmenen pelaajaa käytti näitä kenkiä sen vuoden MM-finaalissa jolloin Tiempo oli myös mustassa värityksessä. Tiempo V on nyt tämän 20 vuotta vanhan malliston uusin versio ja se on tehty edelleen klassisesta kengurunnahka päällisestä. Materiaali jota näkee vain harvemmin ja harvemmin nykypäivän jalkapallokengissä. Nike on yhdistänyt ACC-teknologiaa kengän päälliseen joka sen kosketuksesta erinomaisen olosuhteista riippumatta.

Tilaa tämä Tiempo Legend V Black/White/Neon jo nyt .

Kun Stealth Pack esiteltiin viime vuonna, Hypervenom oli juuri liittynyt Nike Football-perheeseen. Kun malliston ensimmäinen kenkä julkaistiin viime kesänä, olemme nähneet lukuisia upeita värityksiä ja tämä uusi Battle Pack versio on upea tapa päättää Hypervenomin ensimmäinen vuosi. Se kehitettiin syrjäyttämään T90-mallisto jossa se onnistui sen erittäin joustavan päällisen ansiosta. Niken anatomisesti muotoiltu GF13-muotti sekä sen innovatiivinen NikeSkin tekevät kengästä erinomaisen joka kykenee mukautumaan minkä tahansa muotoisen jalan ympärille. Etenkin kengän pehmeä päällinen jonka ainutlaatuinen tekstuuri tekee Hypervenomista yhden markkinoiden suosituimmista kengistä.

Klikkaa tästä ja tilaa Hypervenom jo nyt.

Uuden Magista Obran suosiota ei tarvitse edes kyseenalaistaa. Magista kuvastaa vallankumouksen alkua jonka Nike on sytytti Maaliskuun julkaisutilaisuudessa, Barcelonassa. Kenkää on nyt saatavilla kokomustana mallina, jota on rikottu vain neonkeltaisella raidalla joka sijaitsee sen Dynamic Fit-kauluksessa. Tämä nilkkasukka on yksi Magistan ominaisuuksista joka tekee siitä niin ainutlaatuisen. Tämä nilkkasukka sekä kengän Flyknit-päällinen saattavat olla vain maistiaisia tulevaisuudesta. Nike on työstänyt tätä kenkää neljän vuoden ajan ja meidän on pakko sanoa tämä; se on mullistanut käsitystämme jalkapallokengistä.

Voit nyt tilata tämän Magista Obra Black/White/Neon kengän täältä

Kun Obra valloitti maailmaa, Opus astui hiljattain parrasvaloihin sen kanssa. Yleinen harhakäsitys tästä kengästä oli se, että se oli vain huonompi malli Obrasta. Se on kuitenkin iha oman mallin mukainen huippukenkä, joka on ottanut CTR360 Maestri lll:n paikan markkinoilla. Se on tehty samasta KangaLite-päällisestä, kuten Maestrikin, ja se on rakennettu saman muotin ympärille. Opus on näin erinomainen sekoitus Obraa, sekä Maestria, ja olemme nähneet lukuisten ammattilaispelaajien suosivan tätä kenkää - kuten Thibaut Courtoisin sekä Jack Wilsheren.

Löydät tämän Black/White/Neon Magista Opuksen täältä .

Kun Magista kuvastaa Niken uutta puolta, Mercurial osoittaa kuinka pitkälle Nike on teknologisesti tullut viimeisen 20 vuoden aikana. Mallin ensimmäinen versio näki päivänvalon vuonna 1998 ja se on nyt saanut jo sen 13. ja 14 kehitysmallit. Mercurial Vapor on Vapor-perheen jo 10. sukupolvi ja se esiteltiin yhdessä Mercurial Superflyn kanssa. Sille on myös annettu tämä kokomusta väritys ja tämä erittäin kevyt kenkä näyttää todella upealta tässä uudessa värityksessä. Tämä 10. sukupolvelle on tehty joitakin muutoksia verrattuna edelliseen Vapor IX:ään. Huomattavin yksityiskohta on se, että Nike on poistanut kengästä kokonaan perinteisen kielen, tehdäkseen kengän päällisen yhdestä kokonaisesta materiaali palasta, joka tekee kengän istuvuudesta erittäin tyköistyvän. Kengän pohjalevy on uusi, entistä vahvempi ja joustavampi, nylonista tehty pohja, joka keskittyy ennennäkemättömällä tavalla räjähtävyyteen.

Voit tilata tämän Black/Red/White Mercurial Vapor X:n täältä.

Räjähtävyys oli myös uuden Mercurial Superflyn kehityksen pääidea. Kenkä johon yhdistettiin Magistan Dynamic Fit-kaulus sekä Flyknit-päällinen loi räjähtävän nopean kengän. Kengän innovatiivinen päällinen antaa yhden markkinoiden parhaimmista istuvuuksista, kun Brio-kaapelit pitävät kengän rakennetta kasassa. Kengän päällinen on olennainen osa kengän räjähtävyyttä, mutta myös pohja on yhtä tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Kengän pohjalevy on tehty Niken hiilikuituisesta materiaalista joka on kaksikerroksinen rakenne, verrattuna edellisten kenkien kolmikerroksiseen rakenteeseen. Tämä tekee pohjasta erittäin joustavan, tätä monet Niken urheilijat osaavat arvostaa.

Voit tilata tämän uuden Superflyn täältä .

Tämä Black Pack ei siis ole mikään vallankumouksellinen uutuus, kun puhutaan designista sekä kenkien teknologioista, mutta täysmustia jalkapallokenkiä on erittäin vaikea löytää nykypäivänä, joten me kumarramme Nikelle joka julkaisi tämän erittäin upean malliston. Etenkin kahden uuden Flyknit-rakenteisen jalkapallokengän, Magista Obran sekä Mercurial Superflyn myötä täysmusta väritys oli paikallaan.

Nike esitteli meille tämän Black Pack malliston, jonka jäseniä ei varmaankaan tule näkymään markkinoilla kovin pitkään, koska kuten viime vuonna, täysmustat jalkapallokengät olivat jymyhitti fanien keskuudessa. Täysmustat jalkapallokengät ovat jotain, jotain todella upeaa. Mitä sinä olet mieltä tästä uudesta Black Pack mallistosta, ja mikä näistä viidestä mallista on sinulle kaikista mieluisin?