Uusien Hypervenom Special Edition-kenkien designin myötä, kengät omaksuvat yhden kauneimmista asioista jotka kuuluvat jokaisen jalkapalloilijan mentaliteettiin. Unelmat suuruudesta. Innoitus joka lähti Neymarin nuoruudesta, Nike on juuri esitellyt maailmalle uuden Kultaisen Hypervenomin. Tässä kirjoitelmassa saat lisätietoa kenkien taustalla olevasta tarinasta.

Mitä teet kun et löydä mistään sitä, mitä etsit? Teet sen tottakai itse. Neymar Jr. oli vain 12-vuotias kun hän alkoi spraymaalata jalkapallokenkiäänsä kultaisella värillä. Hänen suurin unelmansa oli pelata kultaisissa jalkapallokengissä, mutta koska niitä ei myyty missään, joutui hän ottamaan asian omiin käsiinsä.

Uusi Hypervenom SE Gold on nyt ennakkotilattavissa.

Videossa Niken Jalkineiden Suunnitteluvastaava Denis Dekovic kertoo kuinka he oppivat tarinan Neymarin historiasta. Itse asiassa he kuulivat tarinan jo vuonna 2012, kun Neymar pelasi vielä Santosin riveissä. Tuolloin heillä oli mahdollisuus jutella Neymarin kanssa kunnolla, ja hän kertoi että ollessaan 12-vuotias hän alkoi spraymaalata jalkapallokenkiäänsä kultaiseksi ennen jokaista peliään.

Nike oli täysin varma että Neymar olisi parrasvalojen kiintotähti vuoden 2014 Brasilian MM-kisoissa, joten se lähti takaisin suunnittelupöytänsä ääreen nyt tietoisena tästä tarinasta, joka tulisi Neymarin omien kenkien taustalle.

Uusi Hypervenom SE Gold on nyt ennakkotilattavissa.

Oikean värin löytäminen ei ollut kuitenkaan mikään helppo tehtävä, Nike kokeili lukuisia eri kullan sävyjä kunnes se löysi oikean yhdistelmän kengän väritykselle. Ja tottakai Neymar oli mukana tämän prosessin ajan, täytyyhän väri ensin hyväksyttää hänellä, jota varten kengät juuri tehdään. Pääpointtina oli löytää sävy, jolla Neymar spraymaalasi kengät nuoruudessaan.

Hypervenom-mallisto julkaistiin vuonna 2013, ja Neymar oli yksi ensimmäisistä pelaajista joka sai vetää kengät jalkaansa. Niken mukaan hän on täydellinen edustamaan juuri sitä, mitä varten Hypervenomit valmistettiin: Kuolettava Ketteryys. Kenkä on valmistettu mukautumaan kaikkein ketterimpien ja hyökkäävimpien pelaajien tarpeisiin, joiden pelitapaan kuuluu riskien ottaminen. Sen vuoksi kengän päällinen on tehty erittäin joustavasta materiaalista joka antaa pelaajalle huikean vapauden, yhdistettynä pohjaan joka antaa juuri sen tarvitun vakauden pelaajalle nopeisiin käännöksiin ja kiihdytyksiin.

Uusi Hypervenom SE Gold on nyt ennakkotilattavissa.

Neymar Jr. on nyt saanut hänen ikioman jalkapallokengän, ihan kuten Cristiano Ronaldo sekä Messi ovat saaneet vuosien varrella lukuisia kenkiä jotka kantavat heidän nimiään. Ja olemme melko varmoja siitä että tämä Hypervenom SE Sonho Dourado ei tule olemaan ainoa Neymar Jr. Special Edition-kenkä. Alleviivatakseen tämän kengän innoituksellista designia, tämä Hypervenom sisältää erittäin ainutlaatuiset välipohjalliset jotka graafisesti kertovat 12-vuotiaan Neymarin tarinan, joka spraymaalasi jalkapallokenkänsä kultaiseksi, erottuakseen muista. Nyt hänen ei tarvitse spraymaalata kenkiäänsä ennen jokaista peliä - Nike on pitänyt siitä huolen tämän Hypervenom SE Gold-version myötä.

Uusi Hypervenom SE Gold on nyt ennakkotilattavissa. Mutta ennen kuin suuntaat tilaamaan kenkää, katso video jossa Niken suunnitteluvastaava kertoo mietteensä tästä kengästä joka juhlistaa Neymar Jr.:ia. Mitä sinä olet mieltä 12-vuotiaan Neymarin tarinasta, kun hän ruukasi spraymaalata jalkapallokenkiäänsä? Oletko itse koskaan tehnyt samoin? Vie intohimosi jalkapalloa kohtaan sosiaaliselle tasolle & jaa mietteesi kanssammeFacebookissa ja Instagramissa.