Tämän päivän lämmittelyssä Brasilian MM-kisoja varten, tarkastelemme lähemmin Lohko B:tä, joka on yksi vaativimmista lohkoista kisojen alkaessa. Kaksi MM-kisojen finalistia, todella itsevarma Chileläinen joukkue, sekä Australialainen joukkue joka ei koskaan anna periksi, todella tulisen Lohko B:n ilmapiiri on erittäin jännittynyt.

Vuoden 2010 MM-finaali ei ehkä ole historian kaunein, tai hyvin pelattu, mutta mitä se puuttui sen hohdosta, pelissä oli silti intohimoa. Hollanti etenkin odottaa malttamattomana kohtaamista Espanjan kanssa, haluten revanssia, kun taas Espanja pyrkii jatkamaan sen edellisten arvoturnausten menestystä.

Lohko B laitetaan käyntiin juurikin näiden kahden ison jalkapallomaan kohtaamisella, Espanjan sekä Hollannin ottelulla. Joten turnauksessa ei tule olemaan helppoja lämmittelyleikkejä näille kahdelle jättiläiselle. Chile ja Australia kohtaavat toisensa vasta kuudennen kerran niiden historian aikana, ja vasta toisen kerran MM-kisa tasolla. Niiden ensikohtaaminen oli vuoden 1974 MM-kisoissa, joka päättyi tylsästi 0-0, mutta tänä vuonna Brasiliassa kummallakaan joukkueella ei ole varaa menettää pisteitä, koska niillä on myös edessä vaikeat ottelut Espanjaa sekä Hollantia vastaan.

Espanja varmaankin on tämän todella räjähdysalttiin lohkon suosikki. Vicente del Bosquen johtamana, puolustavat Maailman- sekä Euroopan mestarit valehtelisivat jos joukkueen tarkoituksena ei olisi päästä vähintään kisojen loppuvaiheisiin. Adidas on ollut Espanjan asun valmistajan tehtävissä, ja sen klassinen designi, kuninkaallisin värein, varmasti innoittaa joukkuetta tekemään parhaansa.

Valmistaudu MM-kisoihin hankkimalla Espanjan maajoukkueen paita – vain hintaan 71€

Hollanti on Espanjan suurin kilpailija tässä lohkossa, ja tämä kyseinen joukkue on täynnä jalkapallollisia perinteitä, ja se varmasti tulee tekemään kaikkensa jotta se laittaisi hallitsevat mestarit ahtaalle Lohko B:ssä. Yksi asia joka tältä ylpeältä jalkapallokansalta puuttuu, on MM-kisojen kirkkain pokaali sen palkintokaapista. Vaikkakin joukkue on selvittänyt tiensä finaaliin kolme kertaa, on se joutunut pettymään Espanjan, Argentiinan sekä Saksan toimesta. Hollannin jalkapalloliitto juhlii tänä vuonna sen 125. vuosipäivää, ja tämän kunniaksi Nikellä on ollut erinomainen mahdollisuus juhlistaa Hollannin ylpeää jalkapallohistoriaa. Yksinkertaisen designin myötä Nike pyrkii osoittamaan juuri sen mikä on tärkeää paidoissa, joka on logo lähellä sydäntä.

Hanki Hollannin juhlavuoden kunniaksi sen MM-kisapaita täältä - vain hintaan 78€

Chile pelaa yhdeksännen kerran MM-kisa tasolla, ja tämä ylpeä joukkue pyrkii selvittämään tiensä ainakin turnauksen neljännesvälieriin. Sen jälkeen kun MM-kisat pelattiin Chilessä, tämä joukkue ei ole yltänyt puolivälieriin ja Chilellä tulee taas olemaan melkoinen vuori kiivettävänä, jos se pyrkii toistamaan tätä historiallista saavutusta. PUMA on pitänyt huolen siitä että Sanchez sekä co. ovat puettu tätä kyseistä tapahtumaa varten kunnolla, kotiasulla joka todellakin osoittaa tämän maan intohimoa sekä rakkautta kohti jalkapalloa.

Australia teki sen ensiesiintymisen MM-kisoissa vuonna 1974 ja se oli uraauurtava saavutus Australialaiselle jalkapallolle, jonka ansiosta se todellakin pisti maan jalkapallon kartalle. Kesti kuitenkin 32 vuotta, ennen kuin maa esiintyisi seuraavan kerran korkeimmalla tasolla. Tänä vuonna, joukkue esiintyy MM-kisoissa kolmatta kertaa peräkkäin, joten näyttää siltä että joukkue joka kantaa nimeä The Socceroo’s, on tullut jäädäkseen. Nike on suunnitellut joukkueelle klassisen Australiamaisen paidan, joka tulee varmana olemaan hitti Brasiliassa, koska nämä kaksi maata kantavat samankaltaisia värejä paidoissaan.

Kannusta Australiaa hankkimalla sen MM-kisapaita täältä – vain hintaan 85€

Lohko B:hen kuuluu kaksi jalkapallon supermaata ja maailma pitää varmana silmällä sitä kun Hollanti sekä Espanja kohtaavat tämän lohkon avausottelussa. Chilellä sekä Australialla ei ole mitään hävittävää, mutta niillä on myös kaikki voitettavana, joten odotettavissa on todella intensiivisiä otteluita, kun Lohko B jyrähtää käyntiin. Mitä ottelua sinä et malta odottaa näkeväsi?