Nike järjesti ison turnauksen Pariisissa | Katso kaikki kuvat!

04.09.2019

Kirjoittanut: Mitja

Unisport x Paris on muodostumassa melkoiseksi tarinaksi. Rakkauden kaupungissa tapahtuu jatkuvasti. Viime viikonloppuna Nike kutsui meidät ottamaan osaa järjestämäänsä turnaukseen - jossa oli herkkupaloja myös faneille.

Pariisi ei ole vain historiallinen kaupunki jossa on hyvää ruokaa ja kaunista arkkitehtuuria. Kaupunki on myös todellinen jalkapallon mekka. Emmekä puhu pelkästään PSG:n faneista, vaikkakin seura on yksi maailman suurimmista.

Puhumme kaduilla pelattavasta jalkapallosta. Paikoista joissa rosoinen betoni ja tekonurmi kohtaavat näyttävät harhautukset ja kovat taklaukset. Kaikkien on aika nähdä tämä.

Nike kutsui Pariisin isojen alueiden edustajat mukaan turnaukseen. Turnauksen tarkoituksena oli selvittää minkä Pariisin alueen katupelaajat ovat kaupungin parhaimmistoa. Unisport lähti luonnollisesti mukaan näin hienoon turnaukseen.

Jatkuu alempana.

Tapahtuman alussa eri kaupunginosien edustajat karsivat siitä ketkä pääsevät edustamaan aluettaan finaaleihin. 8 joukkuetta selvisi lopputurnaukseen, yhdellä miesten ja yhdellä naisten joukkueella.

Turnaus pidettiin historiallisella Stade Roland Garrosin alueella, missä myös Ranskan avoimet pelataan vuosittain. Iso sinien tekonurmikenttä toimi näyttämönä upealle turnaukselle.

Kaikki turnauksen joukkueet edustivat omilla pelipaidoillaan ja edustivat näin omaa aluettaan. Paidoissa oli sponsori ja seuralogot, sekä kaupunginosan postinumero. Siistit paidat näkyvät hyvin kuvissa.

Paitoja oli myös jotain kappaleita saatavilla Pariisin kivijalkamyymälässä ja ne myytiin loppuun lähes välittömästi. Tämä kertoo paljon Pariisissa vallitsevasta hypestä jalkapalloa kohtaan.

Turnauksessa oli paljon ikimuistoisia hetkiä ja tapahtumassa vierailivat Colin Dagba, Marie-Antoinette Katoto ja Adil Aouchiche PSG:stä. Turnauksen lisäksi tapahtuma oli myös juhla ja kunnianosoitus kaduilla pelattavalle jalkapllolle.

Turnauksen voitti naisten puolella lopulta team 95 joka edusti Val-d’Oisen aluetta ja miesten finaalin voitti Pariisin 75-joukkue. Finaali oli täynnä toimintaa kun joukkue nousi 2-0 tappio asemasta 3-2 voittoon.

Voittajat saivat 7.000 euron edestä lahjakortteja Nikelle ja tietenkin kunnian olla Pariisin kovin jengi.

Toivomme pääsevämme jatkossakin tämän tyylisiin tapahtumiin joissa jalkapallon henki on vahvasti läsnä ja ihmiset voivat nauttia siitä täysillä.