Uudet Marseille x PUMA paidat | Meren inspiroimat

05.07.2018

Kirjoittanut: Timo

Tauoille ei ole sijaa, vaikka MM-kisat ovat tauolla parin päivän ajaksi. Jalkapallo ei koskaan pysähdy ja Marseille on valmiina esittelemään uudet kauden 2018/19 koti- vieras- ja 3. paidat. Niiden takana on seuran uusi paitasponsori PUMA.

PUMA tekee tällä hetkellä hyviä diilejä. Ennen MM-kisoja näimme heidän ottavan haltuun kaksi maajoukkuetta, Senegal ja Serbia ja nyt he ovat valmiina astumaan entistä vahvemmin myös seurajoukkueiden mukaan. PUMA esittelee uuden yhteistyönsä Marseillen kanssa ja onko tähän parempaa tapaa kuin tarjoamalla yleisölle 3 uutta ja hienoa Marseillen pelipaitaa.

Marseille on epäilemättä yksi Euroopan kuuluisimmista seuroista ja sillä on lojaalit, intohimoiset ja innokkaat kannattajat. Seuran 119-vuotinen historia on johtanut 32 pokaaliin, mukaan lukien Mestarien liigan voitto vuonna 1993. Nyt Marseillen on aika nousta uudelle tasolle ja lähteä tavoittelemaan menestystä niin Ranskassa kuin Euroopassakin.

Marseillen kaikki kolme paitaa ovat meren inspiroimia, mikä kuvastaa päättäväisyyttä ja tarmoa, jota Marseillelta tullaan näkemänä tulevana kautena. Uudet paidat ja seuran fanit tulevat valaisemaan stadionin raivokkaalla intohimolla.

Meri on vahvasti läsnä uusissa Marseillen 2018/19 koti- ja kolmospaidoissa. Kotipaita on valmistettu tunnettuun valkoiseen väriin sinisillä hihoilla kun taas 3. paita on täysin merellisellä kuvioinnilla. Vieraspaita sisältää myös vastaavat kuvioinnit hihoissa sekä kolmikulmaisen kuosin rinnan ympärillä. Se edustaakin Marseillen kaupungin ja seuran fanien sykkivää pulssia.