MM-kisapallojen historia | Tutustu palloihin vuosilta 1986-2018

03.06.2018

Kirjoittanut: Olga

MM-kisojen saapuminen tarkoittaa myös uusien varusteiden ja tuotteiden saapumista. Uusia kenkiä, värityksiä, paitoja ja yksi tärkeimmistä: MM-kisapallo. Olemme kasanneet kaikki MM-kisapallot vuodesta 1986 tähän päivään saakka antaaksemme sinulle kokonaiskatsauksen MM-kisapallojen historiasta!

1986-1994: Azteca, Etrusco ja Questra

Ensimmäiset pallot MM-kisojen historiassa ovat perinteikkäät Azteca, Unico ja Questra. Kaikki kolme palloa on rakennettu lähes samalla tavalla. Pallojen teknologioissa on pieniä eroja samalla kun kaikilla kolmella on oma ainutlaatuinen historiansa. Azteca oli käytössä vuonna 1986 MM-kisoissa Meksikossa, ja se oli myös ensimmäinen pallo, joka oli päällystetty polyuretaanilla tehden pallosta vedenpitävän ja ensimmäisen synteettisen pallon. Inspiraationa pallossa oli isäntämaa Meksiko, sen paikallinen atsteekkien arkkitehtuuri sekä seinämaalaukset, jotka on sisällytetty pallon kolmionmallisiin kuvioihin.

Siirrytään vuoden 1990 MM-kisoihin Italiaan, jossa näemme lähes saman pallon designilta ja teknologialta. Etrusco oli ensimmäinen pallo sisäisellä mustalla polyuretaanivaahdolla samalla kun pallo oli kunnianosoitus isäntämaan historialle ja hienolla Etruskien taiteelle. Pallossa esiintynyt leijonanpää löytyi myös adidaksen Etrusco jalkapallokenkien läpästä täydentäen MM-kisojen designin.

Vuoden 1994 MM-kisapallo, Questra, oli uniikki. Etruscoon verrattuna Questrassa oli kerros polystyreenivaahtoa. Tämä teki pallosta vedenkestävän ja mahdollisti paremman kiihtyvyyden sitä potkaistaessa. Pallo mahdollisti myös paljon pehmeämmän kosketuksen, kehittyneen kontrollin sekä kovemman nopeuden pallolle peleissä. Vuoden 1994 MM-kisat olivat Amerikassa ja siksi kisapallon kolmiot saivat avaarus teeman. Teema valittiin Apollo 11 mission 25-vuotispäivän ansiosta; tapahtumaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimpänä tekona Amerikan historiassa.

1998-2006: Tricolore, Fevernove ja Teamgeist

Siirrymme pikkuhiljaa kohti modernimpia designeja ja värien käyttöä, mikä mielestäni tekee MM-kisapalloista enemmän uniikkeja ja erityisiä. Trikoloripallo oli käytössä Ranskan MM-kisoissa vuonna 1998 ja pallossa oli isäntämaan mukaan värit punainen-valkoinen-sininen. Tämä pallo oli itse asiassa virallisesti ensimmäinen värillinen MM-kisapallo ja siinä käytettiin ohutta kerrosta synteettistä vaahtoa.

Nyt siirrymme ehkä ikonisimpaan MM-kisapalloon koskaan. Fevernova MM-kisapallo Korean & Japanin MM-kisoista vuodelta 2002. Pallo tehtiin paksummista sisäkerroksista, mikä paransi pallon lentoradan tarkkuutta. Sen lisäksi, se sisälsi myös synteettisen vaahtokerroksen, mikä mahdollisti myös lentoradan helpompaa lukemista. Aasian kulttuuri toimi ikonisen pallon ilmeen inspiraationa ja tämä saattaa olla pallo mitä et unohda koskaan!

Vuoden 2006 MM-kisat järjestettiin Saksassa. Teamgeist-pallo oli designin ja teknologian osalta täysin uusi. Adidas muutti paneleiden määrää ja sai näin aikaan sulavamman ja täydellisen pyöreän pallon, missä oli entistä parempi tarkkuus ja kontrolli. Ennen Teamgeist -palloa kaikki pallot olivat erilaisia pinnasta. Erityisenä asiana vuonna 2006 adidas valmisti MM-finaaliin kultaisen Teamgeist -pallon.

2010-2018: Jabulani, Brazuca ja Telstar

Etelä-Afrikan MM-kisat vuonna 2010 antoi meille Jabulanin, mikä sai paljon keskustelua aikaan lentoratansa takia. Jabulanissa käytettiin uutta "grip n groove " -teknologiaa, minkä olisi pitänyt antaa pallolle vakaampi lentorata sekä parempi kontrolli pintaan kaikissa olosuhteissa. Sen lisäksi pallo oli ensimmäinen missä käytettiin 3D-sidottuja paneleja, jonka tehtävänä oli tehdä Jabulanista pyöreämpi. Design ylisti Etelä-Afrikkalaista perintöä ja Jabulani tarkoitti “juhlintaa” Zuluksi.

Brazuca oli edellisten MM-kisojen virallinen pelipallo Brasiliassa. Pallo valmistettiin 6 paneelin designilla, parannellulla pidolla, kosketuksella, vakaudella ja aerodynamiikalla. Brasilialaisilla oli läheinen yhteys palloon, koska he saivat itse äänestää pallon nimen. Yli miljoonan jalkapallon fanin äänen ansiosta MM-kisapallo sai nimen Brazuca. Brazuca on arkikielinen termi ‘brasilialaisille’ ja kuvaa myös brasilialaista elämäntyyliä. Kaikki tässä pallossa kuvastaa Brasiliaa ja voit olla samaa mieltä kanssani, kun sanon että tämä on yksi parhaista MM-kisapalloista koskaan!

Viimeinen MM-kisapallo tällä listalla on tämän vuoden pallo. Vuoden 2018 MM-kisapallo on Telstar, joka on valmistettu uudella panelidesignilla ja päivitetyllä graafisella päällisellä parantamaan suorituksia ja kestävyyttä. Teksturoitu pinta parantaa pitoa, kosketusta ja aerodynamiikkaa samalla kun Telstarin paneelit ovat lämpöliimattu toisiinsa, mikä takaa vakaamman lennon ja helpommin luettavan lentoradan sekä vedenpitävyyden. Telstar käytti inspiraationa ensimmäistä MM-kisapalloa, mikä oli myös ensimmäinen MM-kisapallo, joka näkyi livenä TV:ssä. Pallon väreiksi valittiin musta ja valkoinen, jotta se nähtäisiin paremmin TV:ssä ja pallon nimi oli ‘star of television’ TV-debyyttinsä takia ja sen seurauksena tämän vuoden pallon nimi on Telstar!