Torstai-iltana Nike paljasti viidennen sukupolven Nike Mercurial Superfly-kengän. Matka on kestänyt nyt 7 vuotta joten on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin ja tarkastella miten Superfly on kehittynyt I:sta viimeisimpään viitosversioon. (Jos olet Kööpenhaminassa, voit nähdä koko valikoiman Flagship Store-kauppamme mininäyttelyssä).

Mercurial-malliston päämäärä on aina ollut nopeuden maksimointi. Kaikki alkoi vuonna 1998 kun ensimmäinen Mercurial esiteltiin kaikkien aikojen ensimmäisenä nopeuskenkänä. Tästä lähtien kyseessä on ollut kilpavarustelu sen suhteen mikä kenkä olisi kaikkein kevyin. Vuonna 2009 Nike otti pelin haltuun kaikkien aikojen keveimällä ja nopeimmalla kengällään kun esittelyvuoron sai Mercurial Vapor Superfly. Fokus oli kengän painossa mutta myös yhtä lailla jalkaterän tukemisessa. Iso vallankumous oli Flywiren lisäys – pienet kaapelit jotka kulkivat kengän sivuilla ja joiden ansiosta jalka lukittui tiukasti kengän ympärille.

Vuotta myöhemmin, 2010, Nike oli jälleen valmis kohauttamaan maailmaa, tällä kertaa kyseessä oli Mercurial Supefly II. Kehitysalueet olivat siirtyneet kengän pohjaosaan ja Nike olikin päivittänyt nappulajärjestelmää; esittelyn sai NIKE SENSE, joka on rivi nappuloita jotka liikkuivat kengän pohjassa millimetrin verran kun niihin kohdistui painetta. Design perustui apina Cheetahilta saatuun inspiraation ja tämän kykyyn pompata maasta todella räjähtävästi.

Vauhti kiihtyi edelleen vuoteen 2011 ja painopisteenä oli edelleen antaa erinomainen voimantuotto kengän irrotessa maasta, tällä kertaa kuitenkin suuremmalla huomiolla myös liukastumisen välttäminen. Nike oli vuotta aiemmin tehnyt tutkimuksen, jossa he havaitsivat pelaajien liukastelevan kentällä enemmän kuin aiemmin. Lopputuloksena oli design, jossa isovarvasta ympäröivät nappulat kehitettiin erityisesti pitoa silmällä pitäen.

Kesti kolme pitkää vuotta ennen kuin tuli ulos uuden Superflyn kanssa. Nyt kyseessä oli kuitenkin kenkä, jota jalkapalloileva maailma ei ollut koskaan ennen todistanut. Kyse oli ainoastaan räjähtävän nopeuden täysimittaisesta vapauttamisesta eikä enää keveydestä. Dynamic Fit Collar-sukka, Flyknit-päällinen ja Brio-kaapelit olivat keskeisiä raaka-aineita uudessa kengässä, jota Niken tuotekehitysosasto oli suunnitellut vuosia. Tästä lähtien kenkä on ollut yksi puhutuimmista jalkapalloilijoiden keskuudessa: Mercurial Superfly IV.

Nyt Nike on, kaksi vuotta neljännen sukupolven kenkämallin jälkeen, esitellyt viimeisimmän uutuuden: Mercurial Superfly V. Kehitystyötä on jatkettu siitä mihin edellisessä mallissa jäätiin, mutta Nike on edelleen tehnyt joitakin jopa varsin radikaaleja virityksiä ja hienosäätöä kenkään. Niken omien sanojen mukaan lähestymistapa Superfly:hyn on nopeuden näkökulmasta ollut äärimmäisen holistinen (kokonaisvaltainen). Pohjaosa on muotoiltu samaan kurvikkaaseen muotoon jalan anatomian kanssa, joten tuntuu kuin jalkasi on yhtä kengän kanssa.

Myös nappulajärjestelmälle on osoitettu rakkautta. Yksi merkittävä muutos on erityisesti syytä nostaa esille, koska Nike on antanut painoarvoa myös jarrutukselle. Syy tähän on se, että pelaajat usein tiedostamattaan pakittavat vauhtiaan kun he eivät koe pystyvänsä pysähtymään tarpeeksi nopeasti. Tämän takia Nike on kehittänyt suorakulmaiset napit ja asetellut ne taktisesti tärkeisiin alueisiin kengän pohjassa.

Jos haluat edelleen lisää tietoa hiljattain julkaistusta Nike Mercurial Superfly V –kengistä, lue ihmeessä lisää täältä.