Vielä vähän aikaa sitten pelaajalla oli valtava päätös edessä. Nyt hän on päätöksensä tehnyt, ja hänen tulevaisuutensa sponsori 100% varmuudella adidas. Nyt saksalaiset ovat päättäneet juhlia sitä, että he ovat saaneet haaviinsa yhden tämän hetken kuumimmista pelaajista, ja esitelleet erityisen ACE 16+ PureControl-mallin.

Haluan heti alkuun sanoa, että kyseessä on huikeimmat jalkapallokengät koskaan. Itse Paul Pogba on ollut vahvasti mukana kengän suunnittelussa, ja tämän huomaa selvästi kengän upeasta ulkonäöstä, missä yhdistyy pelaajan lempivärit: musta ja kulta.

Paul Pogballa oli tosiaan valtava päätös edessä vähän aikaa sitten, kun hän joutui valitsemaan adidaksen ja Niken väliltä. Lopulta ranskalainen päätti liittyä adidas-perheeseen, ja hän perusteli päätöstään seuraavin sanoin: "En ole vielä koskaan allekirjoittanut sponsorisopimusta, minkä takia päätös oli minulle erittäin tärkeä. Päätin liittyä adidaksen tiimiin, sillä meillä on yhteisiä intohimoja sekä arvoja. Lisäksi brändin ajattelutapa vastaa omaani sekä kentällä että kentän ulkopuolella".

Kuten olet jo varmasti kuvista huomannut, kengistä löytyy kultaisella tekstit ‘Pogboom’ ja ‘Pogbance’. Jos tämä kenkä ulkonäkö ei ole mieleesi, niin ei sitten mikään!

Ainoa negatiivinen puoli on se, että kenkiä valmistetaan todella, todella rajallinen määrä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että kenkiin on erittäin vaikea päästä käsiksi. Kenkiä tullaan siis näkemään ainakin Paul Pogban jaloissa, mutta myös mahdollisesti muidenkin adidaksen supertähtien kuten Kanye Westin sekä James Hardenin käytössä- huikeaa!

“The best is yet to come. This is Pogboom!” - Paul Pogba