Suositut Kategoriat
    Tuotteet

      Kesän merkittävimmät pelaajasiirrot — osa 2.

      Elokuun alussa siirtoikkunan aukiolon puolivälissä teimme ensimmäisen kerran katsauksen merkittävimpiin toteutuneisin pelaajasiirtoihin. Nyt kun viimeisetkin pelaajaliikehdinnät on saatu maaliin, on aika laittaa kulunut kuukausi nippuun ja tarjota näkemys meidän mielestämme suurimman huomion ansaitsevista pelaajakaupoista.

      Kevin De Bruyne + Nicolas Otamendi (Manchester City)

      Kesän aikana lukuisia lahjakkuuksia virtasi jälleen Valioliigaan ja englantilaisten seurojen käyttämä rahamäärä jätti varjoonsa jokseenkin jokaisen muun Euroopan maan. Aloitetaan siis kierros isoimmista ja eniten huomiota herättäneistä siirroista ja samalla eniten rahaa käyttäneestä seurasta: Manchester Citystä. Kevin de Bruyne ja Nicolas Otamendi eivät äkkiseltään vaikuta pelaajilta, joita City välttämättä tarvitsisi, ovathan molemmat myös kierrelleet useissa seuroissa viime vuosina. Mutta silti, kyseinen kaksikko on ominaisuuksiltaan maailmanluokkaa ja harvemmin tällaisia pelaajia voi joukkueessa olla liikaa.

      Kovacic (Real Madrid) + Stefan Savic (Atletico Madrid)

      Espanjalaisseurat eivät myöskään yleensä ujostele investoidessaan uusiin pelaajiin, joskin tänä kesänä rahankäyttö oli hieman hillitympää. Isoin tuhlaaja oli Atletico Madrid, joka toi joukkueeseen jo hyvissä ajoin lahjakkuutta, mutta myös viime hetken mielenkiintoisia siirtoja nähtiin. Suurimman huomion ansainnee Fiorentinasta hankittu Stefan Savic, jolla voi olla hyvinkin merkittävä rooli mestaruuskamppailussa — joka lienee taas kaikkea muuta kuin vain Barcan ja Realin kaksintaisto. Real Madridin hankinnoista voi mainita Kroatiasta tulleen Kovacicin, jonka yhteispeli maanmiehensä Modricin kanssa on varmasti seuraamisen arvoista.

      Juan Cuadrado (Juventus) + Mario Balotelli

      Matka jatkuu Euroopan halki Italiaan, jossa nähtiin varsin mukava määrä merkittäviä pelaajasiirtoja. Eräs, jolle toivoisi onnistumisia on AC Milaniin lainalle lähtenyt Mario Balotelli. Ehkä näin ei käy, mutta olisi silti hienoa nähdä mies jälleen parhaassa iskussaan. Mitä muihin Italian lainasiirtoihin tulee, myös Juventus liittyi leikkiin mukaan kun Chelseassa flopannut Cuadrado saapui joukkueeseen tulevaksi kaudeksi. Siirtoon sisältyy osto-optio, joten jos vire tällä kaudella on kohdillaan, niin aina vaan parempi.
      Fiksua tekemistä siis siirtomarkkinoilla Juventukselta.

      Kingsley Coman (Bayern Munich) + Julian Draxler (Wolfsburg)

      Juventuksessa nähtiin pelaajaliikennettä myös toiseen suuntaan. Cuadradon saapuessa seuraan nähtiin vastaavasti lähtijöiden joukossa — jälleen lainasiirrolla — Kingsley Coman, jonka tuleva osoite on Bayern Munchen. Siirrosta tehdään todennäköisesti pysyvä ensi vuonna, sillä sen verran kiinnostavasta nuorukaisesta on kyse. Todellinen iso siirto Saksassa tänä kesänä oli kuitenkin Julian Draxlerin siirto Schalkesta Wolfsburgiin. Lähtö ei taatusti ollut kaikkien Schalke-fanien mieleen, mutta Mestareiden liigan vetovoima osoittautui ymmärrettävästi liian houkuttelevaksi.

      Angel Di Maria (Paris Saint Germain) + Fabio Coentrao

      Ranskassa ei suinkaan vain seurattu mitä muualla Euroopassa tapahtuu, vaan saimme sielläkin todistaa muutaman herkullisen pelaajasiirron. Ei liene epäselvää, mikä näistä oli huomionarvoisin: Angel Di Marian siirto PSG:hen. Tämä ärsyttää varmasti lukuisia vanhan seuran faneja, varsinkin jos Di Maria pääsee jälleen huippuiskuun. Voimme helposti nostaa tämän ykkössiirroksi, mutta Fabio Coentraon Monaco-pesti tulee hyvänä kakkosena. Monaco on tosin myynyt lukuisia huippunimiään, joten aivan kuumimpiin mestarisuosikkeihin seura ei tällä hetkellä lukeudu.

      Martial (Manchester United) & Pedro (Chelsea) + Son Heung-Min

      Päätetään kierros sinne, mistä sen aloitimmekin, Englantiin. Manchester City ei ollut ainoa isojen pelaajakauppojen seura ja jos listaamme kolme pelaajaa, joista uskomme seuraavan hyvää joukkueilleen, he ovat: Anthony Martial, Son Heung-Min sekä Pedro. Pedron alku Chelseassa sai jo lentävän lähdön ja hän voi olla se palanen, joka palauttaa surkean liigastartin saaneen Chelsean takaisin raiteilleen.

      Ei siis hulluin mahdollinen siirtoikkunan viimeinen päivä, mutta kaikki joukkueet saivat aikaisessa vaiheessa tehtyä pelaajakauppoja. Ja kuten aikaisempina vuosina, valioliigaseurat käyttivät jälleen uusiin pelaajiin rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Mikä sinun mielestäsi oli kesän merkittävin siirto? Ja olisiko vielä joku muu siirto ansainnut paikan listallamme?