Kesän suurin jalkapalloale Tilaa nyt

PUMA ja Arsenal tuovat kultaisen värin uuteen vieraspaitaan

Tähän asti PUMA ja Arsenal ovat pitäneet pelipaitansa hienovaraisina, eikä yllätyksiä ole toistaiseksi nähty. Nyt kuitenkin saksalaisten ja englantilaisten yhteistyön tuloksena on syntynyt jotain huikeaa, mikä tullaa esittelemään Singaporessa Arsenalin harjoituskauden yhteydessä. Katso kuvat joukkueen uudesta kultaisesta vieraspaidasta.

Keltaisella värilla on suuri merkitys Arsenalin historiassa. Se ei ole ainoastaan ollut väri monien vuosien ajan joukkueen vieraspaidassa, vaan siihen liittyy myös paljon hienoja muistoja sekä voittoja. Tänä vuonna PUMA on kuitenkin päättänyt hieman hemmotella pelaajia sekä faneja, ja tuonut kultaisen värin joukkueen uuteen vieraspaitaan.

Kultaisen värin lisäksi PUMA on lisännyt paitaan kuvioinnin, joka kuvaistaa Arsenalin perinteitä. Timanttikuvointia esiintyy niin paidan etu- kuin takapuolellakin. Jos jotkut ovat siis väittäneet että Arsenalin uusi kotipaita on tylsä, eivät he voi sanoa samaa vieraspaidasta. Uusi vieraspaita tulee takuulla kääntämään päitä tulevalla kaudella. Melkein voisi sanoa että tässä on ehkä tämän kauden pelipaita.

PUMA ja Arsenal ovat tehneet erittäin hyvää työtä uuden vierapaidan suhteen, ja tällä kertaa paita tullaan julkaisemaan Singaporessa. Mitä mieltä sinä olet?