Kesän suurin jalkapalloale Tilaa nyt

MM-kisat 2014 - Lohko G: Saksa, Portugali, Ghana vai USA?

Mikä tekee tämän vuoden MM-kisoista erityisen mielenkiintoisen on se, että ihmiset eivät osaa päättää mitä lohkoa kannattaisi kutsua ‘Kuolemanlohkona’. Lohko B:tä jossa on Hollanti, Espanja sekä Chile - Lohko D:tä jossa on Uruguay, Englanti ja Italia, - vai Lohko G:tä, jossa on Saksa, Portugali, Ghana sekä USA. MM-kisojen lohkolistauksessa olemme nyt päässeet Lohko G:hen, mikä on lohko, joka saattaa todellakin olla melkoinen hornankattila.

Lohko G lukeutuu listaan, jota et halua olla osa. Siihen kuuluu neljä joukkuetta, jotka kaikki selvittivät tiensä viime MM-kisoissa lohkovaiheen läpi, Etelä-Afrikassa. Tämä kertoo jo jotain Lohko G:n tasosta, johon kuuluvat Saksa, Portugali, Ghana sekä Amerikka, ja jokainen näistä maista haluavat suoriutua paremmin kuin edellisissä kisoissa.

Lohko G sisältää todella tulisia kohtaamisia. Jo sen ensi kierroksella, kaksi sen suosikkimaista, Portugali ja Saksa kohtaavat toisensa. Jürgen Klinsmann, joka on USA:n manageri, joutuu kohtaamaan kotimaansa, eli Saksan, ja myös Boatengin veljekset kohtaavat toisensa, kun Saksa kohtaa Ghanan, toista kertaa peräkkäin MM-kisatasolla.

Vaikkakin Saksa on yhdessä kisojen kovatasoisimmassa lohkossa, uskomme että lista ihmisistä jotka epäilevät ‘Die Mannschaft:in’ mahdollisuuksia kisoissa, on melko lyhyt. Seitsemästätoista MM-kisa esiintymisestään, se on yltänyt turnauksen loppuvaiheisiin 16 kertaa, ja sen pelin tasolla mitä se on viimevuosina esittänyt maailmalle, emme näe mitään syytä epäillä Saksan menestymismahdollisuuksia tälläkään kertaa.

Saksan maajoukkue on täynnä supertähtiä, joten se on luonnollisesti yksi suosikeista joka saattaa voittaa koko turnauksen. Adidas on tehnyt kaikkensa jotta Saksan pelaajilla olisi yliote vastustajistaan kentällä, paidan myötä joka kuvastaa ylpeyttä sekä perinteitä. Punainen kuviointi sen etupuolella kuvastaa ihmisten intohimoa jalkapalloa kohtaan, jokaisella kerralla kun pelaajat astelevat kentälle.

Kannusta Saksalaisia hankkimalla sen uusi MM-kisapaita täältä – vain hintaan 78€

Portugalia ympäröi erityinen tunnelma MM-kisojen yhteydessä. Ei vain siksi että kisojen isäntämaa on vanha Portugalin siirtomaa, vaan pääasiallisesti siksi, että aikaisemmin tänä vuonna, yksi Portugalin suurimmista legendoista menehtyi traagisesti. Eusebio, tullaan aina muistamaan roolistaan Portugalin tähän asti parhaimmasta sijoituksesta MM-kisoissa, vuonna 1966 kun se varmisti itselleen pronssin. Joten kun Portugalilaiset suuntaavat Brasiliaan, he tulevat kunnioittamaan Eusebion muistoa osoittamalla hänelle kaikkea sitä kunnioitusta jonka hän yksinomaisesti ansaitsee.

Cristiano Ronaldo & Co. käyttävät MM-kisoissa paitaa joka on kunnianosoitus menneiden aikojen menestykselle, lisäten paitaan myös modernisuutta sekä tyylikkyyttä. Portugali ei ole päässyt puolivälierien läpi sitten vuoden 1966, kun se ylsi semifinaaliin saakka. Joten tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka Cristiano Ronaldon läsnäolo vaikuttaa Portugalin peliin, joka pelaa - melkein - kotonaan.

Löydät Portugalin MM-kisapaidan täältä – vain hintaan 78€

Ghanalaiset kuivaavat vieläkin silmiään sydäntä musertavan poistumisen vuoden 2010 MM-kisojen jäljiltä. Missattu rangaistuspotku pelin viime minuuteilla osoittautui kohtalokkaaksi Ghanalaisille, joka olisi yltänyt ensimmäisenä Afrikkalaisena joukkueena semifinaaleihin MM-kisatasolla. ‘The Black Stars’, kuten joukkueen lempinimi menee, sillä on siis selvä tehtävä kun se suuntaa viheriölle Brasiliassa.

Brasilian MM-kisat ovat vasta Ghanalle kolmas kerta kun se esiintyy jalkapallon suurimmalla näyttämöllä, ja myös kolmas kerta PUMA:lle, kun se valmistaa Ghanan maajoukkueen pelipaidat. Ja se onkin tehnyt yhden kisojen upeimmista paidoista, erittäin hienolla Afrikkalaisella symboliikalla joka on saanut innoituksensa Afrikkalaisesta kulttuurista. Olkapäiden tähdet ovat saaneen innoituksensa joukkueen lempinimestä, joten pelaajat pystyvät omaksumaan kotimaansa perinteet paidan myötä.

Löydät Ghanan “The Black Stars:ien” MM-kisapaidan täältä – vain hintaan 78€

USA on kovatasoisen Lohko G:n viimeinen maa, jota Jürgen Klinsmann on johtanut vuodesta 2011 lähtien, Amerikkalaiset lähtevät Brasiliaan täynnä intoa. Klinsmann siirtyi USA:n johtoon muuten menestyksekkään Afrikan MM-kisojen jälkeen, ja on siitä saakka rakentanut hänen omaa “Team USA:ta”, valmistautuen sen kymmenenteen MM-kisa esiintymiseen. Klinsmann odottaakin juuri kohtaamista Saksan kanssa, toivoen onnistuvansa yllättämään tämän muuten todella kivikovan joukkueen.

USA:n erittäin ylpeä kansa ei ole koskaan pelännyt osoittaa isänmaallisuuttaan muulle maailmalle. Nike onkin auttanut sitä uuden kisapaidan myötä, joka juuri kuvastaa kansallista ylpeyttä, jota Dempsey & Co. tuntevat kotimaataan kohtaan. Paidan valkoista osaa on hieman himmennetty verrattuna USA:n edellisiin paitoihin, ehkä siksi koska Nike halusi säilyttää joukkueen loistokkuuden mieluummin itse kentällä, kuin vain sen paidassa.

Haluatko Team USA:n uuden kisapaidan? Hanki se täältä – vain hintaan 78€

Lohko G saattaa olla tämän vuoden MM-kisojen vaikein lohko. Neljä maata joista jokainen aikoo taistella henkeen ja vereen, kuten niistä jokainen teki myös viime MM-turnauksessa, yksikään joukkue ei aio antaa tippaakaan periksi lohkovaiheessa. Emme malta odottaa että Lohko G pääsee vauhtiin, ja jos jokin sen suosikeista saattaa kompastua johonkin virheeseen, mitä sinä olet mieltä tämän lohkon lopputuloksesta?