MM-kisat ensikertalaisille | Anna meidän opastaa

11.06.2018

Kirjoittanut: Timo

MM-kisat ovat aivan kulman takana ja monille tämä on pyhiinvaellusperiodi, joka saapuu joka neljäs vuosi. Toisaalta on niitäkin, jotka saattavat seurata MM-kisoja kunnolla vasta ensimmäistä kertaa. Ehkä olet vielä sen verran nuori että seuraat MM-kisoja kunnolla ensimmäistä kertaa tai ehkä et vain ole aiemmin juurikaan viettänyt aikaa MM-kisojen parissa, mutta päättänyt että nyt on aika. Oli kumminpäin vaan, tämä opas on luotu MM-kisojen ensikertalaisia varten.

Aloitetaan MM-kisojen perusfaktoista. Joka vuosi 32 valtiota kamppailevat MM-kisojen pokaalista. 31 maata selviytyy kisoihin karsintojen kautta ja turnauksen isäntämaa selviää kisoihin suoraan. Tämän vuoden isäntä on Venäjä, joka pelaa kisojen avausottelun Saudi-Arabiaa vastaan 14. kesäkuuta Moskovan Luzhniki-stadionilla. Tulemme näkemään 48 lohko-ottelua ja yhteensä 64 peliä pudotuspelit mukaanluettuna, 12 eri stadionilla, 11 eri Venäjän kaupungissa. MM-kisojen alussa joukkueet on jaettu 8 lohkoon, josta jokaisesta etenee 2 parasta joukkuetta pudotuspelivaiheeseen. Siitä eteenpäin joko voitat tai lähdet kotiin kunnes MM-kisojen voittaja selviää 15. heinäkuuta.

Ensimmäiset MM-kisat pidettiin Uruguayssa vuonna 1930 ja ensimmäisen mestaruuden nappasikin juuri kisaisäntä Uruguay. Siitä lähtien kisat on järjestetty joka neljäs vuosi, lukuunottamatta toisen maailmansodan aiheuttamaa taukoa, jolloin kahdet kisat jäivät 1940-luvulla pelaamatta. Nyt käsillä on historian 21. MM-turnaus ja tähän mennessä 8 eri maata on voittanut MM-pokaalin Brasilian pitäessä kärkipaikkaa viidellä mestaruudellaan.

Karsintojen 211 maasta monilla homma tyssäsi jo ennen aikojaan. Monet perinteiset maat kuten Yhdysvallat, Hollanti, Chile, Italia ja Kamerun jäivät kisojen ulkopuolelle. On kuitenkin maita, jotka tekivät historiaa selviytyessään MM-kisoihin. Esimerkiksi Islanti pelaa kisoissa historiansa ensimmäistä kertaa ja on viime EM-kisojen tapaan asukasluvultaan historian pienin kisavaltio, vain 335000 asukkaallaan. Suomi odottaa myös ensimmäistä arvokisapaikkaansa, mutta jokainen karsinta on tunnetusti uusi mahdollisuus..

MM-kisoissa on nähty historian saatossa lukuisia, eksootisiakin maita, sekä luonnollisesti myös iso liuta maalikuninkaita. Listan kaikki pelaajat ovat olleet oman aikansa tappavimpia viimeisteljöitä Just Fontainella pitää hallussaan omaa ennätystään tehdessään kaikki 13 kisa maaliaan yhdessä ainoassa turnauksessa vuonna 1958, mikä olisi nykypäivänä lähes mahdotonta. Miroslav Klose on tällä hetkellä MM-kisojen kaikkien aikojen maaliseppo, mutta ohi saattaa painella maanmies Thomas Müller, jolla on tällä hetkellä kasassa 10 maalia tarviten enää 3 maalia ollakseen listan kärjessä.

Jatkuu alapuolella.

Parhaiden maalintekijöiden lisäksi on lukuisia muita mainitsemisen arvoisia pelaajia, joita tulemme näkemään MM-kisoissa. Turnauksessa on aina syttyyt uusia tähtiä ja paras esimerkki 2014 MM-kisoista lienee Kolumbian James Rodriguez, joka nousi myrskyn lailla suuren yleisön huulille Brasilian MM-kisoissa 2014. Hän on tietenkin mukana Kolumbian joukkueessa myös tänä vuonna, mutta ainakin ranskalaiset kuten Pogba, Mbappé ja Griezmann ovat pelaajia, joita kannattaa pitää silmällä tänä vuonna. Siirtyessämme hieman etelään kannattaa katseet kääntää Espanjaan ja maagiseen Iscoon, joka saattaa olla yksi kesän MM-kisojen suurista tähdistä. Brasilia on aina yksi kisojen suosikeista eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Yksi kisojen isoimmista nimistä, Neymar Jr., johdattaa Brasilian lohkovaiheeseen eikä pidä unohtaa muita mielenkiintoisia, tulitukea antavia pelaajia kuten Coutinho, G. Jesus ja Marcelo.

Jatkuu alla.

Mutta jos ja kun joku näistä pelaajista voittaa MM-kisat maansa väreissä, mitä he saavat? Vuodesta 1930 vuoteen 1970 MM-pokaali tunnettiin nimellä Jules Rimet. Sen alkuperäinen versio oli nimeltään Victory, mutta nimenmuutos tehtiin silloisen FIFAn puheenjohtaja Jules Rimet'n kunniaksi. Pokaali kuitenkin varastettiin 1980-luvulla ja uuden viimeisin versio MM-pokaalista on 37 senttimetriä korkea ja se painaa 6,1 kiloa. Pokaali on valmistettu 18 karaatin kullasta ja se on koristeltu malakiittimineraaleilla. Pokaalin designissa kaksi ihmishahmoa kannattelee maapalloa harteillaan. Toisin sanoen, kyseessä on ikonisin palkinto, jota urheilun saralla voi todistaa. Tämän lisäksi pelaajat saavat loputonta ihailua, mitalit, sankarin statuksen ja mukavan rahallisen bonuksen.

Jatkuu alla.

Mitä muuta tärkeitä asioita tulisi tietä ennen MM-kisoja? Pieniä yksityiskohtia riittä loputtomiin. Tämän vuoden kisoissa tullaan näkemään jo muutamissa isoissa liigoissa käyttöönotettua teknologiaa. Videotarkistukset (VAR) tulevat otteluihin tuomareiden päätöksenteon tueksi, jotta isojen ja pienien tuomarivirheiden riski pieninisi. Olemme todistaneet tapauksia, jossa VAR olisi ollut hyödyllinen apuvälinen, kuten Frank Lampardin skandaalimaisesti hylätty maali Saksaa vastaan vuonna 2010, tai Kakan punainen kortti, jossa Keita tahallaan juoksi Kakaa päin ja olisi itse ansainnut ulosajon. Monet muistanevat myös Rivaldon oksettavan näyttelemisen Turkkia vastaan, mikä johti Hakan Unsalin kentältäpoistoon. Monet ihmiset ovat vielä skeptisiä videotuomaroinnin suhteen, sillä sitä ei ole testattu kuin muutamissa liigoissa maailmalla. Siksi monet tuomarit saapuvat kisoihin ilman kokemusta VARin käytöstä, mikä saattaa potentiaalisesti johtaa myös hämmentäviin tilanteisiin tänä kesänä.

Jatkuu alla.

Yksi kisojen kuumimmista kysymyksistä on tietenkin spekulaatio turnauksen voittajasta. Kuten yleensä, Brasilia on yksi isoimmista ennakkosuosikeista. Vanavedessä tulevat Saksa, Espanja, Ranska ja Argentiina. Mutta jos haluat viedä tietämyksesi uudelle tasolle ja olla timanttinen asiantuntija keskusteluissa muiden futisfanaatikkojen kanssa, yksi mustista hevosista voi olla Uruguay. Heillä on oiva sekoitus hyökkäysvoimaa ja alakerran lukkoja sekä muutamia isoja profiileja kuten Edinson Cavani, Luis Suárez, Diego Godin ja monta muuta. Maan reitti finaaliin ei ole vaikein mahdollinen ja he voivat hyvinkin yllättää paperilla parempia joukkueita puolivälierissä ja välierissä. MM-kisoja ei kuitenkaan voi mainita ilman Ronaldoa ja hallitsevaa EM-voittaja Portugalia ja maata kannattaa pitää silmällä jo pelkästään sen takia, että Ronaldo tulee tekemään aivan kaikkensa saadakseen kokoelmiinsa pokaaleista mahtavimman.

Jatkuu alla.

Tässä pintaraapaisumme MM-kisojen ennakkotunnelmiin ja toivomme että pääset nyt entistä paremmin valmistautuneena nauttimaan MM-kisoista, jotka toivon mukaan tulevat olemaan kaikkien aikojen MM-kisat!