Uusi Hollanin kotipaita | Näe klassinen Oranje-tyyli!

24.04.2018

Kirjoittanut: Timo

Emme valitettavasti tule näkemään ainuttakaan lentävää hollantilaista tulevissa MM-kisoissa Venäjällä. Mutta Nike on kuitenkin tarjonnut tänään jotakin paikatakseen tämän ikävyyden ja kyseessä on uusi Hollannin kotipaita, jota maa tulee käyttämään Euro 2020 -karsinnoissa.

Hollanti on tunnettu lahjakkuuksien tuottaja. Saatat muistaa tähtipelaajia, kuten Cruyff, Van Basten, Gullit, Koeman, Overmars, Davids, De Boerin veljekset, Kluivert, Sneijder, Robben, Van Persie ja moni muu! Kaikki nämä pelaajat ovat tulleet läpi hollantilaisen koneistuksen ja tullut sieltä ulos huippupelaajana pitäen päällään kuuluisaa Hollanin kotipaitaa.

Kun sinulla on ollut tähtipelaajia, sinulla on ollut myös historiaa. Vaikka Hollanti ei ole voittanu MM-kultaa, he ovat voittaneet paljon muuta. Hollanin kotipaita on ollut huomion keskipisteenä 1988 EM-kisoissa, jotka Hollanti vei nimiinsä. Hollanti on ollu myös kolme kertaa hopealla MM-kisojen historiassa, ja tämä ennätys ei ole välttämättä se mistä hollantilaiset pitävät. Joten, vaikka maa ei päässyt mukaan MM-kisoihin, heidän historiansa yhdistettynä nuoriin tähtiin tekee joukkueen tulevaisuudesta valoisan!

Uusi Hollanin kotipaita on valmistettu pääosin oranssista, joka on yhdistetty Hollantiin ajanlaskun alusta lähtien. Paidassa on mustia yksityiskohtia niskan ja paidan rintamuksen alueella, mm. rinnan paikallisen palloliitton (KNVB) logo. Hartioihin on lisätty tyylikkään raitagrafiikat, jotka on tehty hieman haaleammasta oranssista. Kotipaita on valmistettu myös Aeroswift 2.0 -teknologialla, joten paita hengittää loistavasti ja on hyvin kestävä. Paidan niskaan on lisätty musta raita, josta löytyy myös leijona, joka viittaa vaakunaan.

Mutta mitä kotipaita olisikaan ilman vieraspaitaa? Hollanin vieraspaita julkaistiin myös tänään, mutta se tulee Unisportstoreen saataville toukokuun puolella. Vieraspaita on valmistettu kahdella sinisen sävyllä. Haaleamman sinistä on käytetty paidan päävärinä, ja tummempaa sinistä on käytetty KNVB-logoon. Raidallinen kuviointi löytyy paidan etumuksesta. Nämä raidat vievät meidät takaisin 1988 kotipaitaan, jolla Hollanti voitti Euroopan mestaruuden.

Näillä kahdella Hollannin kulta-aikoja juhlistavalla, mutta samalla modernilla paidalla, Hollannin maajoukkueen siirtää katseet vuoden 2020 EM-kisoihin.

Etkö malta odottaa EM-karsintoja? Siinä tapauksessa löydä oma Hollannin kotipaita täältä - osoitteesta unisportstore.fi 26.4 lähtien.