1994-2016 | Jalkapallokenkien innovatiivinen kehitys

29.12.2016

Kirjoittanut: Eero

2016 piti sisällään valtavan monia innovaatioita, jotka tekivät meihin syvän vaikutuksen. Aikaisemmin tässä kuussa JayMike teki videon jalkapallohistorian suurimmista innovaatioista, ja sen perusteella teimme pienen ja värikkään jalkapallohistoriikin, jonka voi lukea täältä.

Ennen vuotta 1994, jalkapallokenkävaihtoehtoja oli käytännössä vain kaksi: adidas Copa Mundial ja PUMA King. Nämä kaksi kenkämallia dominoivat jalkapalloskeneä, ja niitä pitivät jaloissaan niin Pele, Maradona, Beckenbauer kuin Platini. Vuonna 1994 jotain kuitenkin tapahtui. Jotain, mikä aloitti vallankumouksen, joka avasi jalkapalloilijoille sellaisia ovia, joiden olemassaolosta ei vielä edes tiedetty.

Niin adidas kuin Nike julkaisivat uudet jalkapallokengät, jotka tarjosivat aivan yllättäen vaihtoehtoja Copa Mundialin ja PUMA Kingin rinnalle. Nike Tiempon ulkonäön ollessa perinteisen jalkapallokengän näköinen, adidas esitteli Predatorin, joka näytti poikkeavalta, suorastaan Sci-Fi elokuvasta tulleelta. Kengän päällisessä oli ikonisia laukaisuominaisuuksia parantavia kumityynyjä, jotka tekivät laukauksista voimakkaampia. Sinä päivänä adidas asetti riman innovaatioiden suhteen korkealle.

Kun kelataan neljä vuotta eteenpäin vuoden 1998 Ranskan jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin, oli Niken vuoro astua parrasvaloihin. Rohkea, Nike Mercurial, aiheutti melkoisen sysäyksen kohti uusia innovaatioita, joita kengän julkaisusta asti ollaan nähty vielä tänäkin päivänä. Mercurialin mielenkiintoisin puoli oli sen synteettinen pinta. Se oli markkinoiden ensimmäinen todellinen nopeuskenkä, ja neljä vuotta myöhemmin tiedettiin, että Nike Mercurial tulisi dominoimaan, kun Nike julkaisi ensimmäisen alle 200 grammaa painavan kengän.

Täysin puskista, vuonna 2006, Lotto päätti osallistua kilpavarusteluun. He tekivät sen konseptilla, joka tänä päivänä liitetään vahvasti adidaksen PureContoliin.adidas ei ollut siis ensimmäinen, joka esitteli nauhattoman kengän. Se oli Loton Zhero Gravity. Kenkä, josta ei koskaan tullut massiivista menestystarinaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan pitää sitä, että yksi kengän kehittelijöistä, Denis Dekovic, oli myöhemmin kehittämässä Nike Magista Obraa, ja työskentelee nykyisin adidakselle. Kun tämä pidetään mielessä, ei ole tarvetta kertoa kuinka keskeinen rooli miehellä on ollut modernien jalkapallokenkien kehittelyssä.

Jatkuu alempana...

Vuonna 2008 Nike pullisti jälleen innovaatiohauistaan ja esitteli Mercurial SL -kengän. Kenkä, joka painoi vain 185 grammaa, ja jonka päällinen oli hiilikuitua. Kenkä ei ollut ikinä mitään muuta kuin konseptikenkä, ja tähän päivään mennessä sitä on pidetty yhtenä arvostetuimpana keräilyharvinaisuutena. Kun siirrymme ajassa eteenpäin, seuraava mainitsemisen arvoinen kehitys oli vuonna 2010, kun adidas julkaisi F50 adizeron. 156 grammaa painavalla herkulla adidas näytti, että pystyy haastaamaan kenkien keveydessä niin Niken kuin muutkin, ja mitä adizero-mallistoon tulee - loppu on todellakin historiaa.

Vuosi ennen vallankumouksellista Magista Obraa, adidaksella oli vielä yksi kevyt ässä hihassaan. 99 grammaa painava kenkä esiteltiin vuonna 2013, ja se tuotiin markkinoille uudestaan aiemmin tänä vuonna. Tämä oli kuitenkin enemmän voimannäyte adidakselta kuin yritys rakentaa näin kevyt kenkä, joka kestäisi käyttöä enemmän kuin kourallisen pelejä.

Nike Magista Obra oli kehiteltelty kuitenkin lähinnä harjoitus- ja pelikäyttöä varten. Se oli ensimmäinen sukkakenkä, jonka pinta oli Flyknit-materiaalia. Voidaan sanoa, että mitä Magista Obra merkitsi vuonna 2014, on paljon samankaltaisuutta kuin siinä, mitä Predator merkitsi vuonna 1994. Se asetti jalkapallokenkien riman korkealle, ja ilman Obraa adidaksen PureControl ei välttämättä olisi nähnyt päivänvaloa. adidas kuuli siis Niken sapelien kalistelun, kääri hihansa, ja kehitti nauhattoman kengän, joka Lotto Zhero Gravitysta poiketen on löytänyt ryminällä tiensä kauppoihin ja pelaajien jalkoihin.

Niken vuosi 2016 oli suhteellisen rauhallinen, kun puhutaan innovaatioista. Tämän sanottua, vaikkakin vuosi oli heidän standardeillaan rento, heillä oli jotain uutta tulossa. Anti-Clog taistelee sellaista ongelmaa vastaan, mikä on ollut olemassa aivan ensimmäisistä kengistä lähtien: Mudan keräytyminen kengänpohjiin. Se on jännittävä innovaatio, mitä tullaan mielenkiinnolla seuraamaan tulevina vuosina. Tuleeko se ansaitsemaan paikkansa jalkapalloilijoiden silmissä, vai onko ongelma liian triviaali?

Kohti tämän vuoden loppua, adidas julkaisi jotain, mitä tutkat eivät havainneet, ja mistä saattaa puhjeta melkoinen valttikortti. adidas GLITCH nimittäin mahdollistaa päällisen vaihdon ilman että tarvitsisi ostaa uusia kenkiä. Ostat siis jalkaasi sopivan kengän rakenteen, ja pystyt vaihtamaan kengän ulkokuorta vapaasti. Se toimii aplikaation kautta, joka on tällä hetkellä aktiivinen vain Lontoossa, mutta sieltä kuuluneet reaktiot ovat olleet positiivisia, joten oletettavasti se lähtee laajenemaan pikaisella aikataululla. Tämä voisi hyvin olla tulevaisuudessa tapa, jolla jalkapallokengät rakentuu.

Ajatuksena se on kertakaikkisen kutkuttava...