Nike Magista Obra on lopputulos neljän vuoden kehityksestä sekä innovaatioista, ja Niken mukaan, Magista muuttaa tavan jolla näemme sekä ajattelemme jalkapallokenkiä sen Flyknit-päällisen sekä Dynamic Fit-kauluksen ansiosta. Olemme testanneet Magista Obran läpikotaisin - ja tässä on meidän arvio siitä.

Barcelonassa, Magistan julkaisutilaisuudessa, maailmalle esiteltiin liuta lukuisia uusia Nike-teknologioita, jotka Amerikkalais-merkin mukaan mullistavat jalkapallon. Saimme viedä Magistan tilaisuudessa pienelle testi-kierrokselle, ja siitä saakka emme ole malttaneet päästä testaamaan kenkää kunnolla.

Ja viimein saimme mahdollisuuden testata kengän läpikotaisin, ja olemme nyt valmiita esittelemään teille meidän arvion Niken Magista Obrasta. Jakob on pitänyt kenkää läpi kaikenlaisten olosuhteiden ja on näin oppinut tuntemaan kengän metkut kunnolla - ja nyt voimme viimein kertoa, että tunne kenkien arviosta on erittäin hyvä.

Saatte viimein kuulla, täyttikö kenkä sen suuret odotukset jotka Jakob sekä Joltter langettivat sille, kokeiltuaan sitä ensikertaa Magistan julkaisutilaisuudessa Barcelonassa. Lisäksi Jakob kertoo, että kengän istuvuus on sen suurin ase sekä todellinen mullistus. Kuule, näe sekä koe lisää arvioita kengästä meidän WebTV-videosta.

Nike Magista Obraa ympäröivä tunne on erittäin hyvä, ja odotamme kenkien saapuvan varastoomme jotta voimme lähettää ne kaikille, jotka ovat päättäneet liittyä Magistan joukkueeseen.

Odotatko saavasi Magistat käsiisi? Näe koko mallisto täältä.

Mitkä ovat sinun mietteesi Nike Magista Obrasta, ja oletko meidän tavoin, erittäin innoissaan näistä uusista jalkapallokengistä? Vie intohimosi jalkapalloa kohtaan sosiaaliselle tasolle & jaa mietteesi kanssamme Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.