Vain taivas on rajana. Tämä on ollut Neymarin motto jo lapsesta saakka, kun emme vielä häntä tunteneet, mutta Sao Paulon kultapoika ei ole koskaan pelännyt unelmoimasta suuria, kuten kullan voittamisesta. Joten, Nike esitteleekin Hypervenom - Sonho Dourado (Kultainen Unelma) kenkäparin. Hyppää mukaan saadaksesi selville kenkien taustalla olevan tarinan.

Uusi Hypervenom SE Gold on ennakkotilattavissa 26.6.2014 alkaen.

MM-kisojen, sekä Neymarin ollessa täydessä vauhdissa, ei ole yllätys että Nike ei voi olla käyttämättä tätä mahdollisuutta hyväkseen. Brasilia selvisi lohkovaiheesta neljännesvälieriin, ja kiitos tästä kuuluu suurimmaksi osaksi Neymar Jr.:ille, joka on todellakin vastannut häntä kohtaan oleviin odotuksiin, johtaen myös yksinään kisojen maalipörssiä, neljällä täysosumallaan. Kun Neymar voitti vuonna 2011 vuoden jalkapalloilijan palkinnon Etelä-Amerikassa, Brasilialla on ollut suuret odotukset tätä, nyt vain 22-vuotiasta huippulahjakasta nuorukaista kohtaan.

Lahjakkuus, joka on vienyt hänet FC Barcelonaan asti, kantaen nyt legendaarista nro. 10 selässään, pelaten yhdelle maailman menestyksekkäimmälle jalkapallomaalle. Sitä faktaa ei pysty kiistämään, etteikö Neymar olisi tullut jäädäkseen, mutta Neymarille itselleen tämä ei ole mitenkään iso yllätys. Nuorukainen Sao Paulon Mogi da Cruzesista on aina uskonut nousevansa Brasilian seuraavaksi jalkapallosankariksi.

Ja juuri tämä usko menestykseen on innoittanut Nikeä sen suunnitellessa tätä uutta jalkapallokenkää, joka on monien pelaajien, kuten Neymarin valinta. Hypervenom Sonho Dourado (Kultainen Unelma) perustuu Neymarin nuoruusvuosiin, kun hän osoitti muille lahjakkuutensa Brasilian kaduilla, sekä hänen junnuseurassa, Portuguesa Santistassa.

Uusi Hypervenom SE Gold on ennakkotilattavissa 26.6.2014 alkaen.

Kuten muidenkin nuorten jalkapalloilijoiden tapaan, Neymar uskoi nousevansa jonain päivänä Brasilian seuraavaksi suureksi tähdeksi. Hänen unelmansa oli niin suuria, että hän ruukasi spraymaalata kaikki hänen kenkänsä sekä nappiksensa kultaiseksi. Vain tämä kelpasi tälle nuorelle pelaajalle joka tulisi jonain päivänä nostamaan Brasilian takaisin MM-jalkapallon huipulle. Juhlistaakseen nuoren Neymarin luovuutta, Nike on seurannut hänen nuoruuden jalanjälkiä ja suunnitellut hänelle jalkapallokengän jota hän nuoruudessaan ei olisi koskaan uskonut pitävänsä jaloissaan. Lisäksi, vasemmassa pohjallisessa on luonnos spraypullosta sekä Hypervenom-kengästä, kun taas oikeassa pohjallisessa on Sonho Dourado- sekä jo tunnetuksi tullut Hypervenom-kirjoitus.

Hypervenom Sonho Dourado on silti edelleen sama kenkä, samoilla ominaisuuksilla jotka tiedämme edellisistä Hypervenom-kengistä. Kenkä on siis rakennettu GF13-muottiin, joka on Niken anatomisesti muotoiltu muotti, jonka ansiosta kenkä muotoutuu jalan ympärille, riippumatta siitä minkä muotoinen se on. Tuloksena on erittäin suosittu kenkä, joka on leveä, mutta myös kapea ja pitkä, mutta myös soveltuva lyhyille jaloille.

Uusi Hypervenom SE Gold on ennakkotilattavissa 26.6.2014 alkaen.

Tämä kultainen kenkä on saanut innoituksensa siis Neymarin kultaisista unelmista hänen nuoruudessaan; mutta vaikka kenkä onkin kultainen, ei se tarkoita sitä että siitä olisi pitänyt jättää pois Hypervenom-kengälle tyypilliset NikeSkin sekä ACC-teknologiat. NikeSkin koostuu pehmeästä mutta notkeasta verkkomateriaalista, joka on nidottu yhdeksi, erittäin ohueksi polyuretaanikalvoksi, joka tekee tästä Niken jalkapallokengästä erittäin vahvan, sekä joustavan ja myös samalla kestävän. Viimeistelläkseen kengän, Nike kehitti All Conditions Control-teknologian, jonka ansiosta kenkä tarjoaa saman pidon palloon, riippumatta olosuhteista.

Kengän pohjasta löytyy edelleen sille tyypillinen split-toe designi. Nike loi tämän pohjan jotta pelaaja saisi kaiken mahdollisen voiman käyttöönsä kun hän aloittaa kiihdytyksen, kun energia tähän liikkeeseen jakautuu juuri isovarpaan sekä päkiän keskiosan alueelta. Tuloksena on erittäin tasainen pito jonka ansiosta pelaajat pystyvät vaihtamaan suuntaa sekä nopeutta erittäinkin kovissa vauhdeissa.

Uusi Hypervenom SE Gold on ennakkotilattavissa 26.6.2014 alkaen.

Tämä Hypervenom poikkeaa kuitenkin hieman muista sen veljistään. Se kantaa Neymar Jr.:in historiaa rakenteissaan. Brasilialaisen pojan tarinaa, joka syntyi ja kasvoi Sao Paulossa, suurten unelmien kanssa. Unelmana nousta Brasilian seuraavaksi suureksi sankariksi. Näiden kultaisten Hypervenomien myötä melkein tunnet kuinka kannat jaloissasi spraymaalattuja jalkapallokenkiä.

Neymarin odotetaan käyttävän näitä uusia Hypervenom Sonho Dourado-kenkiä kun Brasilia pelaa Chileä vastaan MM-kisojen neljännesvälierissä 28.6. Tuolloin hän kannattelee koko Brasilian kansan toiveita päästä yhtä askelta lähemmäksi MM-kultaa, jota maan kansa on odottanut jo 12 vuoden ajan. Kysymys kuuluukin, kykeneekö Neymar hänen uusien kenkien myötä toteuttamaan hänen kultaisen unelmansa, ja voittamaan MM-kultaa, kuten hänen idolitkin ovat menneisyydessä niin tehneet.

Uusi Hypervenom SE Gold on ennakkotilattavissa 26.6.2014 alkaen.

Nike on juuri julkaissut viimeisimmän väripäivityksen sen Hypervenom-mallistolle joka juhlistaa yhtä tämän hetken kuuminta nimeä jalkapalloympyröissä, ei vain Brasiliassa, vaan koko maailmassa - Neymar Jr.:ia. Kuten hänet on nimetty Brasilian kultapojaksi, kengät ovat saaneet innoituksensa hänen nuoruuden kultaisista unelmista nousta Brasilian uudeksi jalkapallosankariksi. Mitä sinä olet mieltä näistä kultaisista jalkapallokengistä? Vie intohimosi jalkapalloa kohtaan sosiaaliselle tasolle & jaa ajatuksesi kanssamme Facebookissa ja Instagramissa.